#sundayrunday

Juoksuvaatteet päälle. Sykevyö, spibelt, kello ja yksi hätävarageeli ja musiikki soimaan ja matkaan. Suuntana Ruissalo, viimeksi olen juossut siellä yli vuosi sitten. 

Citytyttö onnesta huokaili kun metsäteillä juoksenteli.

Menomatkalla ei nähnyt sataa metriä eteensä sumun keskelle. Matkan varrella pilkahti aurinko ja muuten oli harmaata. Juoksu oli helppoa. Missään kohtaa ei väsyttänyt. Yksi vitsin täydellinen sunnuntaipitkis! 😊 I was made for Running beibi.  Tunti ja 42 minuuttia 17,5km. Perfect! 😊

Kaarinan syysmaraton 2015: Fail Fail.

Oh dear. Tiedätkö kun olet odottanut jotain tärkeää iltaa,juhlaa tai treffejä innoissasi jo pitkään ja hankkinut ehkä uutta vaatetta tuota tilannetta varten ja suunnitellut mielessäsi kuinka ilta menee ja kuinka saat nauraa sydämesi kyllyydestä ja illan/juhlien/treffien päätteeksi hehkut onnea ja tyytyväisyyttä? Muutama päivä ennen iltaa huomaat kuitenkin että nenänpäässäsi on finni!! Lähdet kuitenkin illanviettoon /juhliin /treffeille pää pystyssä koska olet niin kovin odottanut sitä. Ja sitten kaikki menee pieleen. Ruoka on pilalla, saat vatsanväänteitä. Olet ehkä nukkunut huonosti ja alkudrinkki saa pääsi särkemään. Tai juhliin saapuu juuri se sinua ärsyttävä naapuri joka kailottaa aina käytävässä kun lapsesi yrittää saada unen päästä kiinni.

Kaikki tämä on verrattavissa myös juoksutapahtumaan. Kun kaikki mikä voi mennä menee pieleen. Mua ei niinkään harmita mun loppuaika joka oli kuitenkin ihan ok, vaikka jäikin mun heikommaksi ikinä mutta mua harmittaa se kuinka mun kroppa petti niin. Yritän kirjoittaa tämän raportin niin positiivisesti kuin mahdollista jotten pilaa sun päivää märehtimällä liikaa.

Aamulla heräsi hiukan vaille kahdeksan ja alettiin heti aamupalalle ja tunnelma oli jännittävän odottava. Sisällä kupli salainen haave loistavasta kisasta ja olin iloinen. Polvi ei vaivannut ja sitä estämään oli laitettu edellisiltana kinesioteipit. Flunssastakaan ei ollut enää viikkoon ollut vaivaa ja edellispäivänä paniikissa ostettu uusi paita odotteli nätin raikkaana tuolin selkämyksellä päälle pukemista. ”Tästä tulee hyvä päivä , ihana ilma ja vuoden viimeinen kunnon kisa”.

kaarina
Lähdössä.
Vielä mukaan pullollinen Maximin urheilujuomaa hörpittäväksi. ( Pullo & urheilujuoma saatu blogin kautta).
Vielä mukaan pullollinen Maximin urheilujuomaa hörpittäväksi. ( Pullo & urheilujuoma saatu blogin kautta).

Kaverini Anni oli luvannut hakea mut kyytiin ja yhdeksän jälkeen lähdin häntä vastaan ja auton nokka suuntasi kohti Kaarinan lukiota. Paikalla oltiinkin jo puoli kymmenen kieppeillä ja haettiin numerot ja koitettiin siinä hiukan rauhoittua mutta jännitys alkoi ottaa jo vallan enkä malttanut pysyä paikoillani lainkaan. Hiukan ennen kymppiä mentiin sovitusti moikkaamaan Kestävyyttä pintakaasulla 24/7 – ryhmän muita kisaan osallistujia ja napattiin yhteiskuva. Ei meitä montaa ollut mutta oli hauska vähän purkaa jännitystä.

kaarina4
Kpk 24/7 :laisia.

Tapaamisen jälkeen lähdettiin viemään tavaroita säilytykseen ja siinä kohtaa hukkasin Annin ja seuraavaksi nähtiinkin vasta mun epäonnisen juoksun jälkeen.  Lähdin tekemään alkuverryttelyä ja juoksin Kaarinan lukion piha-aluetta edestakaisin ja ympäri sekä tein polvennosto-ja pakarajuoksua joita muistelin että tehtiin juoksukoulussa kesällä kun kävin tutustumassa ja käytiin läpi lämmittelyjä ennen kisaa. Sainkin jalat mukavan lämpimiksi ja menin vielä hetkeksi sisälle venyttelemään ja käymään vielä vessassa ja sitten olikin aika lähteä kohti starttialuetta. Otin myös yhden kofeiinipitoisen Maximin geelin 10 minuuttia ennen lähtöä.

...

Kaarinassa otetaan vain bruttoaika joten pyrin mahdollisimman eteen porukassa etten jäisi muiden jalkoihin ja siinä lähtöä odotellessa tunnelma alkoikin olla jo tosi jännittynyt ja jotenkin kauhean epätodellinen. Kun saatiin lupa lähteä juoksemaan niin ajauduin äkkiä taas sinne omille urilleni hiemaan sivuun massasta ja huomasin nopeasti, että juoksen  turhan nopeasti ja himmailin tahtia. Silti kaksi ensimmäistä kilometriä tuli mentyä alle aikomaani 5min/km tahtia joten annoin itselleni tasoitusta sitten seuraavalla kahdella kilometrillä. Juoksu tuntui ihan hyvältä eikä vauhdin ylläpidossa ollut mitään vaikeuksia ensimmäisten yhdeksän kilometrin kohdalla kunnes alkoi kehossa tapahtua.

Reitillä oli kolme juomapistettä eli yhteensä siis kuusi kun reittiä mentiin ympäri kaksi kertaa puolimaratonilla. Ensimmäisellä pisteellä otin urheilujuomaa joka maistui suuhuni ihan järjettömän pahalta, se oli mulle entuudestaan tuntematonta jotain carboa yms.  Toisella pisteellä noin 8km kohdalla otin geeliä ja vettä ja pian yhdeksän kilometrin merkin ohitettuani alkoi olo heikota ja päätä särkeä. Tuolloin kisapäivänä oli upea ilma ja aurinko paistoi todella kirkkaasti osan reitistä kasvoihin ja silmät sai tehdä hommia siristellessä ja arvelin, että kipu päässä johtui siitä mutta näin jälkikäteen kun olen asiaa miettinyt niin johtuikin varmaan siitä mikä huipensi mun kisan 14 kilometrin kohdalla.

Hiukan ennen ensimmäisen kierroksen loppua näin tienlaidassa Hannan joka oli tullut koiransa kanssa kannustamaan juoksijoita ja huikkasin hänellekin, että nyt ei suju niin kuin pitäisi. Ajallisesti olin ennätysvauhdissa mutta tunsin kuinka kroppa alkoi hiipua vaikka jalat tuntui hyviltä. Kolmannella huoltopisteellä nappasin taas mukin urheilujuomaa josta pystyin juomaan vaan puolet ja mulle tuli tosi vahva tunne siitä, että : ”nyt jää kesken. Nyt mä keskeytän ekan kisani. Nyt. ” …. Sitten mieleen tuli jostain Pikku kakkosessa kuulemani laulu.. ” älä luovuta, yritä uudestaan… anna mennä mennä vaan… älä luovuta…” ja niinpä kurvasin toiselle kierrokselle.

Jalat jaksoivat mutta muu kroppa ei.
Jalat jaksoivat mutta muu kroppa ei.

Joka olikin sitten varmaan oikeasti ihan tyhmää. Jouduin laittamaan heti 11,5km kohdalla kävelyksi kun iski ensimmäinen iso kramppi oikeaan kylkeen. Blogituttu Marianne ohitti minut tässä kohtaa ja ihmetteli vointiani ja että pystynkö juoksemaan mutten osannut vastata muuta kuin, että saas nähdä. Vatsassa velloi mutta päätin kuitenkin yrittää juosta ja seuraavan kilometrin sinnittelin Mariannen perässä kunnes kramppi iski alkoi viiltää vasemmalla puolella vatsaa ja keskeyttäminen tuli taas mieleen. Samantien tajusin, että enhän mä pääse sieltä reitiltä pois muuten kuin omin avuin eikä mulla ollut puhelintakaan mukana joten hienolla kestävyysjuoksijan logiikalla ajattelin, että menkööt sitten vaikka koko päivä mutta maaliin tulen! NIIN! Hieman ennen neljättä juomapistettä kuitenkin koko vatsani jännittyi ja kipu oli lähes yhtä kovaa kuin synnytyksen kovimmat supistuskivut. Sattui niin, että kyyneleet ei olleet kaukana. Ja sitten tuli oksennus. Tyhjensin vatsani tienlaitaan oikein rennosti samalla kävellen ja kun sain sen valmiiksi sain jatkettua juoksua mutta vauhti hiipui pk- sykkeille ja halusin vain selvitä maaliin. Juomapisteillä en enää uskaltanut ottaa muuta kuin vettä ja joka-askeleella tunsin kuinka vatsani särki ja lihakset olivat omituisen jännittyneet. Kilometrit 19-21 olivat lähestulkoon pelkkää kompurointia ja ”juoksin” käsi kyljellä koska kipu oli viiltävää. Jouduin vielä 50 metriä ennen maaliintuloa pysähtymään hetkeksi kun henki ei kulkenut ja maaliinkin löntystin sellaisella tyylillä, että jokaiselle joka minut huomasi ei voinut jäädä epäselväksi, että sattuu. ÄÄÄH!

ei tullut lennokkaita loppukirikuvia tällä reissulla. Kiitos näistä Hannalle :)
ei tullut lennokkaita loppukirikuvia tällä reissulla. Kiitos näistä Hannalle :)

Sellainen reissu. Maalissa oli vastassa Anni ja Hanna ja sain purettua pahinta oloa puhumalla ja ihmettelemällä mistä tuo mun vatsan käytös johtui enkä oikein vieläkään ole keksinyt siihen muuta syytä kuin vieraan urheilujuoman jota vatsani ei kestänyt. Jatkossa täytyy ottaa omat Maximit mukaan jos kisassa on jotain muuta tarjolla sillä se on ollut tähän mennessä ainoa juoma jota vatsani sietää. Eniten harmittaa, että jaloissa olisi kyllä piisannut vielä voimaa jatkaa ja niissä ei seuraavanakaan päivänä tuntunut juostu lenkki lainkaan.

Kun pääsin kisapaikalta kotiin niin nukuin puolen tunnin päikkärit ja olo koheni hiukan mutta vielä tänäänkin on ollut vatsalihakset arat lauantain krampeista. Aikamoista. Tulipa opittua kantapään kautta kuinka raaka laji tuo puolimaratonin kovaa läpi juoksu on ja kuinka joskus voi mennä ihan päin seiniä. Niin ja se mun aika oli 1,57.07.

( Otsikossa oli alun perin kolme FAILIA mutta muutin sen kahteen koska pääsinhän mä kuitenkin maaliin.)