Tavoitteena Tukholman maraton.

Puhunkohan ihan puuta ja heinää jos sanon, että jokaisen enemmän ja tavoitteellisemmin juoksevan juoksutapahtumissa käyneen juoksijan haaveissa siintää jokin ulkomailla tapahtuva juoksukisa?

Omalla kohdallani ainakin voin sanoa näin olevan ja vaaleanpunaisten päiväunieni kohde ensimmäisestä juoksutapahtumakokemuksesta saakka on ollut tietysti Tukholman maraton! Olen googlannut, lukenut muiden kokemuksia ja unelmoinut siitä kuinka minäkin joku päivä vielä pääsen starttaamaan siellä tuhansien ja tuhansien  muiden juoksijoiden mukana ja pääsen kokemaan jotain uutta ja isoa harrastuksen tuomaa jännitystä.

Nyt se haave on askeleen lähempänä kuin ikinä sillä Maximin kanssa tekemäni yhteistyön myötä minulle aukeaa pääsy Tukholman maratonille 2016 ja voitte olla varmoja että ensi kevään aikana saatte lukea treeneistäni kohti tuota juoksua ja elää jännittyneitä hetkiä kanssani! Tässäpä siis ensimmäinen paljastus mun ensi vuoden kisakalenterista.

hpykok1
Jump jump

Mikä parasta, me päästään reissulle koko perhe sillä mies ja poika lähtee mukaan kannustamaan ja näin ollen saadaan viettää samalla myös pieni kesälomareissu yhdessä.

Oon ihan supertäpinöissä tästä mahdollisuudesta ja paljon on pyörinyt mielessä aikatavoitteet jne mutta niiden kanssa elelen vielä pohdiskellen, salainen haave kuitenkin on alittaa neljän tunnin raja mutta ennen kaikkea aion nauttia kisatunnelmasta täysin siemauksin! Ja nyt kun on ensi vuodelle selkeä tavoite niin jaksaa treenata läpi talven :).

Kivaa viikon jatkoa :)

 

Lue lisää ”Tavoitteena Tukholman maraton.”