Noin viikon kuulumiset.

Moikka. Taas on viikko vierähtänyt ja tällä viikolla saatiin sitten niitä flunssiakin talouteen joista viime viikolla hekumoin että ollaan selvitty! Käykö muillakin usein niin että kun puhuu jostain asiasta ja vähän ikäänkuin hehkuttaa niin perseelleen menee? 😁

Mitä lie karmaa tai taikauskoa mutta mä huomaan että mulle on käynyt niin usein!.  Itse olen pysynyt terveenä tämän viikon pientä nuhaa lukuunottamatta ja olen päässyt myös juoksemaan ihan kivasti! Itseasiassa neljä lenkkiä ja nyt kun rytmitin ne oikein niin ei se pahalta tuntunut ja tänään kun juoksin 13km aamulla jalat tuntui tosi kevyiltä ja vahvoilta samaan aikaan! Treeni on mennyt perille ja palautuminen ollut riittävää mikä ilahduttaa sillä meidän yöt on edelleen katkonaisia ja unenmäärä vähäistä mutta nähtävästi kuitenkin riittävää :). Nyt pidetään peukkuja etten sen kummempaa flunssaa enää saa vaikka mahdollisuudet olisivat olleet kohdallaan.

Alkuviikko meni siis suurimmaksi osaksi kotioloissa ja loppuviikosta käytiin lasten kanssa kirjastossa kuuntelemassa kun Katti Matikainen(Pikku Kakkonen) vieraili siellä lukemassa satuja, perjantaina päästiin ulkoilemaan ekan kerran kunnolla koko viikkona ja lauantaina käytiin ihastelemassa paloautoja ja ambulansseja 112-päivän kunniaksi.

Tällä viikolla sain myös uuden diagnoosin sairaspäiväkirjaani kun kävin lääkärissä pitkään jatkuneen närästyksen ja muiden oireiden vuoksi ja aloitin lääkityksen refluksiin. Tämä vaivahan kulkee käsi kädessä usein toisen vaivani IBS:n kanssa joten sinällään ei yllättänyt. Nyt vaan opettelen elämään ilman suklaata tai ainakin runsaasti vähemmällä suklaalla ja tarkkailen ruokavalioni muutenkin enemmän kohdalleen niin kyllä se tästä! 😊

Ensi viikolle saankin pienen irtioton arjesta kun voitin Facebookissa osallistumisen laivaristeilylle la-su! Tosin innostumista myös sivuaa jännitys kuinka pärjään kun edessä tulee olemaan ensimmäinen vuorokausi erossa Liljasta! En epäile hetkeäkään etteikö täällä kotona pärjättäisi mutta äidille voi olla kova paikka 😄 Onneksi mukaani lähtee seuraksi kolme muuta naista joilla on kaikilla sama tilanne. Siellä me itketään hytissä ikävää koko sunnuntai. Tai sitten ei. Nukutaan hyvin, syödään hyvin ja vaan ollaan. Aah :).

 

 

Lunta ja talvijuoksun ihanuutta.

Saatiinpas vihdoinkin tänne Turkuunkin oikein kunnolla lunta tällä viikolla. Alkuviikon aivan jäätävän kylmät tuulet oli kamalia mutta nyt kun lunta on tullut paljon niin alkaa kylmyydestä tuska helpottaa. Vähän jo ehdin toivoa täysin lumetonta talvea (itsekkäästi koska rattaita on helpompi työntää ilman lunta 🤣) mutta kyllä tuo valoisuus on aika helpottavaa mitä lumi toi tullessaan! 😊

Tällä viikolla olen kärsinyt päänsärystä ja hammassärystä ja eilen kävin hammaslääkärissä kuulemassa että on stressi mennyt hampaisiin ja olen purrut hampaita liikaa yhteen. Hups. Nyt pitää yrittää olla löysin leuoin jatkossa etten kuluta hampaitani ihan vielä loppuun kokonaan ja keksiä joku toinen stressinsietokeino :D

Pari viikkoa sitten alkoi juoksuohjelmassa uusi osuus ja edelleen nautitaan hitaista lenkeistä ja lisätään määrää. Saatiin myös uusi lihaskunto-ohjelma jonka tein eilen ensimmäisen kerran ja tänään oli jalat aika hellänä. Tehokasta kehonpainotreeniä i must say!

Juoksuninja.

Tälle viikolle olen saanut aikaan jo kaksi kotitreeniä ja kaksi lenkkiä joista toinen oli keskiviikkona kun oli vuorossa jalkoja säästävä 1,5 – tunnin treeni. Lajivaihtoehtojen vähyyden vuoksi päädyin juoksu – kävelylle ja menin aina 10min hölkäten ja 5min kävellen. Oli tosi tuulista ja – 8 astetta pakkasta niin tällä tyylillä pysyin mukavasti lämpimänä ja treeni oli rauhallinen ja sykkeet pysyi alhaalla ja ennen kaikkea jalat kepeänä.

Tänään lenkillä oli mielettömän kaunis ja hyvin sumuinen ilma. Ripset sai jäisen kuorrutteen ja oli hyvä juosta vaikka pakkasta olikin. Juoksin jokirannassa 8,5km niin että alkuun tein noin 5km hölkkää ja sitten 500m rennon kovaa. Sitten taas hölkkää reilun kilometrin verran ja sitten kilometrin verran kovaa (4,45min/km) ja loppuun hölkkäilin kotiin. Olipa hauska päästä vähän koittamaan miten kovempi vauhti sujuu ja noilla nurkilla se mun tavoitevauhti tulee olemaan Helsinki city runilla. Onneksi on vielä neljä kuukautta aikaa treenata! 😊

Jee!

Huomenna on ohjelmassa vielä viikon pitkä lenkki joten kaikkiaan hyvä treeniviikko tästäkin tulee! 😊 Tänään mennään illalla koko perheen voimin pulkkamäkeen joten voi olla että illalla tarvii keskittyä venyttelyyn ja putkirullailuun! 😊

Hei muuten! Seuraava yhteislenkki olisi sitten ensi viikon sunnuntaina eli 28.1.2018! Lähdetään taas kello 10 Vaakahuoneen Paviljongilta! 😊

Hyvää viikonloppua <3