Heiiii! Täsä mää ole!😊

Moikka! Pitkästä aikaa. Pahoittelen että blogi on jäänyt tosi taka-alalle viime aikoina. Syy on tietenkin aiemminkin mainitsemani esivalintakokeet jotka ovat viimein huomenna aamulla. Mitä sulle kuuluu?

Itse olen käyttänyt jokapäiväisen ”vapaahetkeni” eli lasten päiväuniajan lukemiseen ja tällä hetkellä tuntuu että tekstit pursuaa jo korvista ja nenästä enkä usko että voisin enää tehdä enempää kokeen eteen. Viime vuoteen verrattuna olen kuitenkin lukenut aivan älyttömästi enemmän ja silloinkin pääsin niiin lähelle fysioterapeutin pääsykokeisiin pääsyä että uskon että nyt mulla on ihan ok mahdollisuudet! 😊 Senhän saakin tietää tosin vasta viikkoa ennen mahdollisia pääsykokeita joten ei tämä lukeminen tähän lopu todellakaan, aihe onneksi vaan vaihtuu mielenkiintoisemmaksi! 😊

Huomisen aamun kokeen jälkeen on kuitenkin kivoja juttuja loppuviikolle luvassa kun heti huomenna iltapäivällä on ensimmäinen Paavo Nurmi Marathonin yhteislenkki johon toivottavasti pääsen osallistumaan! 😊 Lenkki starttaa Turun Stockmannin edestä kello 18.00 ja sieltä kuulemma saa lenkin jälkeen jotain tuotekasseja ;).

Lauantaina olen lähdössä Helsinkiin päiväksi Lapsimessuille promoamaan Helsinki City running dayta ja erityisesti teemaan sopien Mini marathonia! 😊 En olekaan koskaan ollut tuollaisessa hommassa ja innolla jo odotan! 😊 Tuu moikkaamaan jos oot messuilemassa! 😊

Aika kuluu kyllä ihan liian nopeasti! Enää kuukausi puolikkaaseen ja neljä maratoniin. Ensi viikolla pitää keskittyä tekemään viimeisiä tehotreenejä vauhtikestävyyttä ajatellen ja alkaa sitten pikkuhiljaa kevennellä kohti HCR:ää. Mullahan oli tavoitteena yrittää juosta ennätys kyseisessä kisassa mutta en muistanut syksyllä että kevääseen kuuluu myös pääsykokeisiin pänttäys joten juoksu on ikävä kyllä vähän kärsinyt siitä. Sen tiedän että matka tulee menemään läpi mutta hieman on auki millä vauhdilla. :) Ennätysten aika kuitenkin on todennäköisesti myöhemmin ja se on ihan fine.

Jos oot kaipaillut kuulumisia niin instaan tulee tällä hetkellä päivitettyä enemmän : @kristamblogi :)! Ihania kevätpäiviä sinne ja ehkä nähdään lauantaina? :)

 

 

(Pääsykoe)lukemista ,lukemista ja lenkkejä.

Plus toki lapset ja arjen touhu kaiken edellä mutta noin kiteytettynä… 😎.

Onko siellä muita jotka ovat hakemassa kouluun nyt keväällä? Oletko säkin kenties alanvaihtaja tai vasta ensimmäisen ammatin ääreen haluava? Miten lukeminen sujuu? Itse olen nyt päässyt ihan hyvään lukurytmiin ja olen siitä onnekkaassa asemassa että lapset nukkuu samaan aikaan aina päikkärit ja niinpä mulla on noin tunti päivässä aikaa lukea keskellä päivää. Onhan se nyt aika luksusta jos miettii että pahimmillaan saattaisi joutua lukemaan keskellä yötä kun muut nukkuu ja mä olen ainakin niin iltauninen että tuskin sisäistäisin mitään!

Sosiaali – ja terveysalalle pääsyä ei todellakaan ole tehty nykyään helpoksi. Ensin saat lukea noin sata sivua tekstiä josta sinun pitää osata sisäistää asioita joita et tarvitse välttämättä enää ikinä ja sitten vielä jos onnistut pääsemään esivalintakokeesta läpi niin lukea lyhyessä ajassa monta sataa sivua lisää tekstiä jotta pääsykokeet menisivät parhaasi mukaan. Vaatii paljon jos tekee vaikka vuorotöitä, on lapsia ja muutakin elämää. Niinpä olen ajatellut että nyt jos koskaan on panostettava 100% sillä ensi syksynä hakeminen voi olla hitusen haasteellisempaa töiden ohessa jos en nyt onnistu.

Lukemisen ohella olen kuitenkin myös juossut ihan normaalisti sillä ilman liikuntaa olisin ihan zombie. Pää tarvitsee raikasta ilmaa ja keho ravistelua että se jaksaa. Jos olen parikin päivää liikkumatta huomaan olevani levoton ja mikään ei oikein innosta. Siksipä tärkeää mun luku – urakalle on myös liikunta! 😊

Vielä kolmisen viikkoa esivalintakokeeseen ja koen olevan olevani ihan hyvällä mallilla! Matematikkaa joudun vielä  kertaamaan sillä se on mun heikkous ollut aina. Ei vaan jää päähän! Onneksi meillä asuu matikkanero joka yrittää sitä mulle opettaa.

Näin muuten viime yönä ensimmäisen unen liittyen Helsinki City runiin. Aina jossain kohtaa näitä kisaunia alkaa tulla. Unessa kisaa olikin uudistettu oikein kunnolla ja osa kisasta tapahtui vanhassa puutalossa jossa oli ikäänkuin labyrintti ja liikkuvia seiniä ja niiden läpi oli päästävä jotta pääsi kisassa eteenpäin. Muistan kuinka unessa olin aivan ärsyyntynyt kun mun aikatavoite oli mahdoton toteuttaa tuon ihmeen labyrintin takia ja loppujen lopuksi olinkin maalissa 45 minuuttia tavoitteesta. 😎 😂 Miten niin alkaa jo vähän ajatuksissa jännittää noi mun tavoitteet jotka tuntuu kyllä vähän kovilta.. :D

Tässäpä postauksellinen sillisalaattia teille. Mitä sulle kuuluu? :) Onko pääsiäiseksi suunnitelmia?