Valmennuksesta rentoutta treeniin.

Nyt on takana kaksi täyttä viikkoa nettijuoksuvalmennusta ja olen ollut varsin tyytyväinen siihen ainakin toistaiseksi. Mulla ei ole aikoihin tullut jalat kipeiksi treeneistä mutta nyt on joten uudenlaista ärsykettä lihaksiin on saatu mikä tietysti on hyvä asia noin kehittymisen kannalta! 😊

Tässä kahdessa viikossa olen myös ehtinyt oivaltamaan saman minkä pari muutakin juoksijaa meidän valmennuksessa että hiljaa hyvää tulee ja alun ”missä on pitkikset” – ihmettelyn jälkeen olen päättänyt luottaa ohjelmaan ja katsoa mihin se mut vie. Olen nauttinut hitaista pk-lenkeistä ja vauhtileikittely-juoksuista. Mulla kun on ollut aina ennen tätä valmennusta tapana juosta joko kovaa tai vähän hitaammin niin olen saanut opetella erilaisia vauhteja jo nyt.

Treenin jälkeinen fiilis on täys kymppi 🔟 :) ❤️

Mun mielestä tämä valmennus on tuonut mukanaan tietynlaista rentoutta kun on kalenteriin merkitty mitä treenejä viikko sisältää ja niiden mukaan on menty. Toki aikataulutus on tuonut omat haasteensa mutta toistaiseksi olen pystynyt pysymään ohjelmassa mukana vielä ja toivon että jatkossakin onnistuu yhtä mukavasti. Treenit tulee myös tehtyä tunnollisemmin kun ne on joku sulle ennalta määrittänyt ja valmennusryhmän Facebookissa kun saa lukea muiden juoksuista niin ei tuu niin helposti sluibailtua ja skipattua aiottua juoksua :D. Sopiva ryhmäpaine toimii siis meikäläiseen haha.

Myös ohjelman kotitreeni eli kuntopiiri on ollut virkistävä kokemus kun liikkeet on valmiina niin olen kivasti saanut jumpattua vaikka lapset on olleet vieressä ja avuksihan nuo tulevat aina mielellään kuten kuvasta näkyy 😃. Innolla odotan mitä ohjelmassa tapahtuu tämän peruskuntokauden jälkeen kun aletaan tahkoamaan vauhtia ja kestävyyttä lisää..

Ennätykset on tehty rikottaviksi ja toivottavasti vuosi 2018 on niiden aika! :)

Kisakausi paketissa, sitten sitä kuntoa kohottamaan.

Tämän vuoden kisat on nyt City Survivorsin myötä paketissa ja on aika suunnata kohti peruskuntokautta ja tarttua kiinni niihin asioihin joiden kanssa on vielä tehtävää että tulevaisuuden tavoitteet puolimaratonilla ja maratonilla olisi mahdollista saavuttaa. Niistä mä tuun vielä kirjoittamaan teille tulevaisuudessa lisää varmasti.

Kulunut vuosi viime syksyn jälkeen on mennyt hirveän nopeasti. Tyttömme ehti jo täyttää vuoden ja minä huomasin tuossa pari kuukautta sitten vasta, että keho alkaa tuntua taas enemmän siltä ”omalta” keholta raskauden ja synnytyksen jälkeen. Vaikka juoksua on takana jo 11kk niin silti vasta pari kuukautta se on tuntunut vahvemmalta ja keskivartalo on ollut enemmän menossa mukana. Sanotaan, että raskaudesta palautuminen ottaa yhtä kauan kuin itse raskaus ja mulla meni tällä kertaa vielä kauemmin. Tärkeintä on kuitenkin tuntea olo hyväksi ja se edellä on tämä kulunut vuosi treenattu.

Heinäkuu startattiin Paavo Nurmi maratonilla puolikkaalla.

Paavo Nurmi Marathon oli ensimmäinen puolikas Liljan syntymän jälkeen ja siitä toivuttiin nopeasti ja aikaankin olin tosi tyytyväinen. Tuon reissun jälkeen treenaaminen jatkui omalla painollaan ”aina kun ehtii” ja en ole ottanut missään vaiheessa paineita että ”on pakko”. Se ei oikein toimi. Myös edelleen jatkuvat yöheräilyt ikävä kyllä verottaa jaksamista vaikka usein lenkki antaa enemmän virtaa mitä sitä oli sinne lähtiessä.

Ruissalojuoksut 2017.

Kauden toinen puolimaraton olikin ihan juuri Ruissalossa jossa paransin aikaa Paavolta niin 4,5 – minuuttia. Juoksu oli muutenkin hyvä ja siihen oli hyvä päättää tämä kausi puolikkaiden osalta :)

Viime lauantaina päästiin vielä kokeilemaan uutta kun oltiin City Survivors – kisassa viettämässä laatuaikaa yhdessä. (Lue edellinen postaus). Hyvän mielen kisa johon halutaan uudelleen.

Nyt on aika kuitenkin suunnata katse kohti loppusyksyä ja talvea. Instagrammiin ja blogin Facebook-sivulla jo asiaa väläytinkin mutta siis pääsin mukaan Takomo runnersien testiryhmään uudenlaisen valmennuksen osalta ja tulevan vuoden aikana tulen saamaan ihan ammattilaisten vinkkejä treeniini mikä on todella kaivattua muutosta ja odotan asiaa jo kovasti :) Blogissakin tämä muutos tulee varmasti näkymään kun pääsen kirjoittamaan treenifilliksiä! 😊

Onko sulla vielä kisoja jäljellä? 😁