Ootko sä raskaana?

Sain eiliseen postaukseen kommentin jossa kysyttiin olenko raskaana ja koin melkoista mielipahaa kysymyksen johdosta. Olinhan kirjoittanut vain letkeän postauksen perjantain kevennykseksi mielessäni pyörineistä jokseenkin pinnallista aiheista ja olin jättänyt aiemmin luonnoksessa olleet nurjemmat asiat pois. Kuten myös sen, että miksi en tule raskaaksi vaikka kaikki muut tuntuu saavan  vauvoja?

Saman aiheen ympärillä olen ollut viimeksi vajaa vuosi sitten Sosiaalinen lisääntymispaine- tekstissäni kun joka tuutista tuntui tulevan uteluita vatsani sisällöstä. Hieman jopa hämmennyin  että mistä eilinen kysymys aiheutui, tästä kuvastako jonka latasin Instaan ja riemuitsin että on perjantai ja saa pukeutua muuhunkin kuin työvaatteisiin?  Vatsa näyttää kyllä vähän turpealle, mutta ei siellä vauvaa ole. Iso annos kasvispastaa vain sipulin kera joka turvottaa vatsaani toisinaan kun vatsallani on herkempi kausi.

Rv 10? rv 15? Ei. Kasvispastaa.
Rv 10? rv 15? Ei. Kasvispastaa.

Tämän postauksen tarkoitus ei ole loukata sinua joka eilen mahdollista raskautta kysyit vaan tuoda ilmi kuinka tuo kysymys joka tarkoittaa yleensä tarkoittaa hyvää saattaa ihan oikeasti olla sitä kysyttävälle osapuolelle todella kova paikka. Vaikka meillä on mitä ihanin poika täällä kotona niin olen silti elänyt viimeiset  yhdeksän kuukautta kovassa vauvakuumessa. Yhdeksän kuukautta. Jos olisin raskautunut heti silloin kun toisen lapsen päätimme haluta niin mitä todennäköisimmin viettäisin viikon päästä olevia syntymäpäiviäni synnytyssalissa tai juuri pienen nyytin kanssa kotiutuneena ja ihmettelisimme ja opettelisimme uutta arkea. Mutta koska mulla on äärimmäisen veemäinen kroppa ja vaikea tulla raskaaksi niin tilanne ei ole se. Sen sijaan nautimme perhearjesta edelleen kolmen hengen voimin ilman masuasukkeja tai masukkeja ja toivomme joka kuukausi, että ne kuukautiset jotka muutenkin ovat päin seiniä jättäisivät tulematta.

”Ootko sä raskaana?”  – on mun mielestä äärimmäisen henkilökohtainen kysymys jota ei tule esittää kuin ihmiselle jonka tunnet todella hyvin ja tiedät hänen taustansa. Se ei ole mun mielestä kysymys jota heitellään aamuisin töissä työkaverille joka kertoo olevansa väsynyt taikka kaverille joka päättää olla juomatta viikonloppuna alkoholia. Raskaus on niin hämmentävä, vaikea ja monitahoinen asia että se vaatii kunnioitusta. On ihmisiä joille se on helppoa, vahinko tai ”suunniteltu vahinko”. En osaa uskoa ajatukseen että ”tulee kun on tullakseen” jota itsellenikin yritän tolkuttaa joka kuukausi. Vauvakuume on viheliäinen tauti ja toisilla siihen ei ole parannuskeinoa. Jos me siihen joskus parannuskeino keksitään niin varmasti tulen kertomaan sen täälläkin mutta siihen saakka mennnään kasvispastalla ja muilla välillä turvottavilla ruoilla.