Hupsis mun piti olla tänä kesänä timmi.

Viime kesänä kaupungilla kävellessämme vastaan tuli sellainen todella hyvässä kunnossa oleva nainen jonka sikspäkki näkyi tiukan topin alta ja jalkojen lihakset oli silkkaa terästä. Itse olin silloin seitsemännellä kuulla raskaana ja olo oli jo todella raskas ja iso ja muistan kun sanoin miehelleni että ensi kesänä mäkin oon timmi mimmi. No mä kyllä unohdin tehdä töitä sen eteen koska ei mua oikein enää ole se kiinnostanut vaikka alkuun synnytyksen jälkeen kieltämättä ajattelinkin että ihanaa kun saa treenata ja pääsee kuntoon!

Joskus vuosi sitten..

En ole ikinä harrastanut liikuntaa kehonkuvaani ajatellen vaan liikunta on ollut aina minulle kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin lähde ja pudotetut kilot ja saadut lihakset on olleet sitten aina sellainen kiva bonari mukavasta harrastuksesta. Koen että olen ollut oikealla tiellä sen suhteen että liikunta on elämäntapa eikä tapa saada elämä. Tai jotain sinnepäin. No anyway vähän olen nyt unohtanut nuo viime kesäiset haaveeni olla timmimimmi ja olen jatkanut hyvän mielen ja kunnon kohotuksen vuoksi  liikkumista tänäkin vuonna.

Tänä vuonna kyllä olen myös joutunut tekemään enemmän kuin ikinä ajatustyötä itseni kanssa että olen ihan hyvä näin. Vaikka synnytyksestä on noin yhdeksän kuukautta ei kehoni ole sama kuin ennen raskautta. Olin silloin ehkä parhaassa kunnossa ikinä. Nyt keho pitää kiinni rasvoista imetyksen vuoksi ja reidet loistaa raskausaikana ilmaantuneista verisuonista.

Okei ehkä sitä rasvaa olisi vähän vähemmän jos en ois syönyt ihan niin paljon karkkia ja kyykkäillyt ja niin päin pois mutta tämänhetkisessä arjen hulabaloossa en oikein jaksa välittää.

Tällä hetkellä elämässä on jo huikea saavutus kun saa pidettyä lapset hengissä ja pääosin tyytyväisenä päivästä toiseen. Tällä hetkellä mä edelleen nautin liikunnasta siksi että siitä tulee hyvä mieli ja olo.

Viime sunnuntaina 18km Ruissalossa ja fiilis täys kymppi 🔟.

Ehkä sen timmiyden aika on joskus myöhemmässä elämässä mutta tänä kesänä tallaan katuja vähän hölskyvänä mutta onnellisena äitinä. <3

Treeniviikko joka loi uskoa.

Viime viikolla pääsin tavoitteeseeni ja sain juostua kolme lenkkiä. Tiistaina, perjantaina ja sunnuntaina.

Viikko alkoi tiistaina jolloin lähdin juoksemaan vauhtikestävyyslenkkiä ajatuksella ”sykkeet tapissa”  eli niin kovaa kuin kehosta lähtee. Vähän sellaista kehonherättelyä tarvitsee välillä tehdä! Oonko ainoa? En mä tiedä onko se ihan oikeaoppisesti treenattu mutta toimii minulle :).

Ensimmäisen kilometrin juoksin rauhallisesti 5,50min/ tahtiin jonka jälkeen kiihdytin tahtia. Seuraavat kolme meni skaalalla 5,15-5,28min/km ja vika kilometri aikaan 4,55min jolloin nousi sykkeetkin jo aika maksimiin. Loppuun juoksin vielä kevyesti kilometrin ja lenkin jälkeen oli kyllä hyvin itsensä voittanut olo! 😊

 Perjantaina vein Elian puistotoimintaan ja lähdin itse hölkkäämään vaunujen kanssa jokirantaan jossa tiesin olevan hiekkavapaata tietä. Ongelmana vaunujuoksuissa kun on ollut se että tyttö pomppii liikaa hiekoituskivien yli juostessa. No nyt kun pidin tahdin reilusti päälle kutosen niin homma sujui oikein kivasti ja aiotun lyhyen lenkin sijaan juoksinkin kympin ja se meni todella kevyesti 6,45min/km tahtiin sisältäen osittain myös kävelyä kun matkan varrelta oli mukulakivitietä :).

Sunnuntaina mun oli tarkoitus juosta oikein kunnon pitkis mutta kellojen siirto (eikö sen pelleilyn vois jo lopettaa) sotki meidän aamua sen verran että aikaa ei sille jäänyt ja niinpä lähdin koittamaan miltä se kympin vähän reippaampi juoksu tuntuu ja sehän tuntui hyvältä! Jopa niin hyvältä että viimeisillä kilometrillä oli varaa vielä kiristää vauhtia. Kympin loppuajaksi sain 55,53min (ilman maksimisykkeellä juoksua :D) johon olin ja olen äärettömän tyytyväinen. Tuon lenkin jälkeen aloin uskoa taas kuntooni vähän enemmän. Nyt liki seitsemän kuukautta synnytyksen jälkeen keho alkaa toimia ja vahvistua. Puolimaratoniin on reilut kolme kuukautta ja sehän on vielä hyvä aika treenata! 😊

Tällä viikolla aion juosta kaksi kevyttä lenkkiä vaunujen kanssa sekä sunnuntaina sitten sen kunnon pitkiksen kun kellojen siirron shokista on selvitty :D.