Elämän mittainen maraton

Avioliitto. Ajatuksena se vaatii samoja asioita kuin maratonin juokseminen. Päättäväisyyttä. Luottamusta. Mukautumista. Hyväksyntää. Tahdonvoimaa ja halua. Eikö vaan?

Meillä tulee täyteen jo seitsemäs vuosi naimisissa oloa. Miehenä ja vaimona. Miten musta tuntuu että joku nyt huijaa että vuosia olisi mennyt jo niin paljon siitä kun me tärisevin käsin laitoimme sormukset toisillemme  ja  sanottiin ”tahdon”. Tahdoin niin ja tahdon vieläkin. Tahdon kokoa loppuelämäni.

Seitsemän vuotta sitten kun menimme naimisiin emme tienneet mihin elämä meidät vie. Kahdestaan saimme olla kuusi vuotta ennen kuin meistä tuli äiti ja isä. Saimme jotain joka muutti elämämme ja täydensi perheemme. Nyt perhe on valmis ja elämä jatkuu näin. Sitä mitä elämä tuo tullessaan en tiedä vieläkään mutta niinhän se on maratonillakin. Suunta on eteenpäin mutta mitä tahansa voi sattua matkalla. Mukautumista tarvitaan.

En voi sanoa että tämä seitsemän vuoden liitto olisi ollut pelkkää flowta ja onnenkiljahduksia mutta voin sanoa että me ollaan selvitty tosi hyvin niistä ikävistäkin asioista kun ollaan vedetty yhtä köyttä. Me ollaan hyvä, päättäväinen tiimi.

Seitsemän vuoden aikana ihminen kasvaa ja muuttuu. Aikuistuu ja luo elämäänsä. Tarvitaan luottamusta toiseen ja itseensä että tietä kuljetaan edelleen yhdessä vaikka välillä voikin olla kuoppia kadulla. Hyväksyntää siitä ettei toinen häviä vaikka vähän etsisisikin itseään. Katsokaa nyt näitä kahta postauksen kuvaa :D ollaan kuin eri ihmiset mutta yhdessä kasvettu ja edelleen tiukasti yhdessä <3 Se on rakkautta se.

Vielä joskus tulee varmasti maratonin tiukka vaihe eteen kilsoille 27-34 mutta niistäkin selvitään koska on halua. On ollut, on nyt ja tulee olemaan. Olen kiitollinen että olen löytänyt elämäni miehen. <3

Puuhääpäivä.

Viisi vuotta sitten sanoin tahdon. Päivä oli ukkosta enteilevän kuuma ja hikinen ja jännitys valtava. Viisi vuotta sitten tärisin aamukahvin kanssa sohvalla ja mietin, että tässä minä olen, 24-vuotias ja menossa naimisiin miehen kanssa jota rakastan enemmän kuin ketään tai mitään. Miehen joka liki ensimmäisellä tapaamiskerrallamme vuosia sitten kysyi vitsaillen, että koska mennään naimisiin. Silloin en osannut muuta kuin nauraa tuon hassun pojan huumorille ja sisälläni myllersi tunteet joita en voinut käsittää. Rakastuin tulenpalavasti. Meni vuosi ja tunteet  veivät voiton ja aloimme seurustella. Oli vuosi 2006 ja elettiin vuoden viimeisiä päiviä. Ensimmäisillä oikeilla treffeillämme istuimme hänen pienessä opiskelija-asunnossaan uudenvuoden aattona ja nauroimme yhteisten tuttujemme puheluille kun he yrittivät selvittää olemmeko me yhdessä. Hauskoja aikoja ja muistoja.

134809_488775323185_1573852_o

 

Yhteistä taivalta on takana jo yli 8,5-vuotta ja se on pitkä aika. Edessä on toivottavasti vielä moninkertaisesti sama lukema. Rakkaus on vahvaa, syvempää ja vakaampaa. Rakkaus on luottavaisuutta, uskoa ja yhdessä pärjäämistä. Rakkaus on kinastelua ja uuden oppimista. Rakkaus on sopimista ja hyväksymistä. Kiitos rakas kun olet minun <3

55398_453486823185_2555439_o

 

”Sing us a song and we’ll sing it back to you
We could sing our own but what would it be without you?

This heart,it beats, beats for only you

This heart, it beats, beats for only  you

My heart is yours.

Paramore – my heart (meidän häälaulu).