Hupsis mun piti olla tänä kesänä timmi.

Viime kesänä kaupungilla kävellessämme vastaan tuli sellainen todella hyvässä kunnossa oleva nainen jonka sikspäkki näkyi tiukan topin alta ja jalkojen lihakset oli silkkaa terästä. Itse olin silloin seitsemännellä kuulla raskaana ja olo oli jo todella raskas ja iso ja muistan kun sanoin miehelleni että ensi kesänä mäkin oon timmi mimmi. No mä kyllä unohdin tehdä töitä sen eteen koska ei mua oikein enää ole se kiinnostanut vaikka alkuun synnytyksen jälkeen kieltämättä ajattelinkin että ihanaa kun saa treenata ja pääsee kuntoon!

Joskus vuosi sitten..

En ole ikinä harrastanut liikuntaa kehonkuvaani ajatellen vaan liikunta on ollut aina minulle kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin lähde ja pudotetut kilot ja saadut lihakset on olleet sitten aina sellainen kiva bonari mukavasta harrastuksesta. Koen että olen ollut oikealla tiellä sen suhteen että liikunta on elämäntapa eikä tapa saada elämä. Tai jotain sinnepäin. No anyway vähän olen nyt unohtanut nuo viime kesäiset haaveeni olla timmimimmi ja olen jatkanut hyvän mielen ja kunnon kohotuksen vuoksi  liikkumista tänäkin vuonna.

Tänä vuonna kyllä olen myös joutunut tekemään enemmän kuin ikinä ajatustyötä itseni kanssa että olen ihan hyvä näin. Vaikka synnytyksestä on noin yhdeksän kuukautta ei kehoni ole sama kuin ennen raskautta. Olin silloin ehkä parhaassa kunnossa ikinä. Nyt keho pitää kiinni rasvoista imetyksen vuoksi ja reidet loistaa raskausaikana ilmaantuneista verisuonista.

Okei ehkä sitä rasvaa olisi vähän vähemmän jos en ois syönyt ihan niin paljon karkkia ja kyykkäillyt ja niin päin pois mutta tämänhetkisessä arjen hulabaloossa en oikein jaksa välittää.

Tällä hetkellä elämässä on jo huikea saavutus kun saa pidettyä lapset hengissä ja pääosin tyytyväisenä päivästä toiseen. Tällä hetkellä mä edelleen nautin liikunnasta siksi että siitä tulee hyvä mieli ja olo.

Viime sunnuntaina 18km Ruissalossa ja fiilis täys kymppi 🔟.

Ehkä sen timmiyden aika on joskus myöhemmässä elämässä mutta tänä kesänä tallaan katuja vähän hölskyvänä mutta onnellisena äitinä. <3

Omasta kehonkuvasta.

*sisältää tuotesijoittelua yhteistyön merkeissä.

Kehonkuva ja omassa kehossa viihtyminen on asia joka vaikuttaa valtavasti itsetuntoon. Itsetunto ja epävarmuus tai varmuus siitä loistaa useimmiten kauas ja sillä teet vaikutuksen (tai olet tekemättä) myös muihin ihmisiin. Saattaa myös olla niin, että ne kaikkein itsevarmimmat on useimmiten niitä kaikkein epävarmimpia. Olen itse kasvanut valtavasti kehonkuvaani suhtaumisen kanssa tässä ”blogiurani” varrella kun olen saanut olla kameran edessä ja tutkia itseäni kuvien kautta. Olen saanut todeta toisinaan, että asia ei välttämättä olekaan ihan niin kuin olen itsestäni ajatellut. Usein kuitenkin esimerkiksi kuukautisten lähestyessä huomaan olevani hieman epävarmempi sillä kehossa tapahtuvat turvotukset ja epämukavat housujen kiristykset saattaa tehdä olon tukalaksi ja niinä päivinä otetut valokuvat tekisi mieli klikata suoraan roskakoriin. Niin meinasi käydä tämänkin postauksen kuvien kanssa joissa esittelen teille House of Brandonilta saamiani housuja ja paitaa jotka sain yhteistyössä lempparihousujeni revettyä pari viikkoa sitten ja vaatekriisin iskiessä.

Paita Jaqueline de young, housut Vila.
Paita Jaqueline de young, housut Vila.

On mennyt vuosia, että olen oppinut olemaan sinut kehoni kanssa ja että olen tottunut siihen etten saa koskaan laihoja jalkoja taikka meheviä rintavarustuksia (haluan olla luomu ;)). Kroppani on sen mallinen että selkäni on suhteessa paljon pidempi kuin jalkani se myös näkyy siten, että yläkroppani on aina ollut hoikempi kuin alakroppani. Yläosissa olen nykyään kokoa xs-s  ja alaosissa koko vaihtelee S:n ja M:n välimaastossa. Sinällään sekin on hassua, että vaatekokoni ei juurikaan ole muuttunut menneiden vuosien aikana raskausaikaa lukuunottamatta. Kehonrakenne on kyllä muuttunut senkin edestä sillä nykyään jaloissani on lihaksia joita ei ole ollut sanotaanko vaikka viisi vuotta sitten vaikka vaatekoko suht sama on ollutkin.

hoba2
Paita ja housut saatu House of Brandonilta.

Niinpä alakropassa nykyään pidän eniten reisistäni ja pohkeistani (vaikka eriparia onkin). Tykkään siitä, että olen saanut niihin juoksun myötä muotoa ja housut näyttää kivemmilta päällä kun istuvat hyvin. Tämä on paljon sanottu multa sillä olen aina vihannut muodokasta takapuoltani ja reisiäni ja ne ovat saaneet oloni epävarmaksi useasti. Näin sitä voi urheilun kautta oppia pitämään itsestään :).

Näistä housuista tuli mun suosikit, ne on pehmeät ja ihanan isot takataskut sopii mulle!
Näistä housuista tuli mun suosikit, ne on pehmeät ja ihanan isot takataskut sopii mulle!

Yläkroppa on ollut mun mielestä aina se mun paras puoli. Vyötäröni on aina ollut suhteellisen hoikka ja muistan kuinka ennen raskautta pelkäsin kuinka selviän kehon muuttumisen myötä häviävästä tiimalasivyötäröstäni mutta se oli aika toisarvoista sitten kun vatsa alkoi kasvaa ja vauva potkia. Raskauden myötä tosiaan se tiimalasi hävisi sillä hävisi myös tissit kun imetys loppui mutta nyt kun olen pari vuotta liikkunut aktiivisesti ja saanut niitä lihaksia myös keskivartaloon olen oppinut tykkämään mun tästä uudesta suoremmasta minästä. Mahdotontahan se olisi selvitä koko ikänsä läpi samanlaisessa kropassa. Johan sen Uuno Turhapurokin totesi, että  naiset alkaa rupsahdella kolmenkympin tultua mittariin ;). Taistellaan vastaan!

hoba3
Onnellinen juuri sellaisena kuin olen!

Siinä missä ennen en ovesta astunut ilman ripsiväriä niin nykyään olen jo saavuttanut sen verran itsevarmuutta, että voin lähteä lenkille tai käymään keskustassa kaupassa ilman meikkiäkin eikä kukaan naura mulle että ”ootpas ruma”. Ei ketään kiinnosta oikeastaan onko mulla ripsaria vai ei kun juoksen tai kun ostan maitoa. Se on kaikki mun päänsisäistä epävarmuutta ulkonäöstäni ja kehostani. Meikkaan koska se tuo mulle huolitellun olon mutta teen sen vain itseni vuoksi. En koe, että se olisi pois aitoudesta tai olisi epävarmuutta sillä pystyn halutessani olemaan ilmankin. Ainoa mikä mulle aiheuttaa nykyään harmaita hiuksia on mun hiukset :D ne on niin paksut ja oikukkaat että mulla menee järki niihin monta kertaa viikossa, mutta kuvissa näyttää kyllä ihan kivalle.

Oletko sinä sinut kehosi kanssa vai häpeiletkö jotain kehonosaasi? Mä toivoisin, ettei kenenkään tarvitsisi kamppailla kehonsa kanssa vaan kaikki oppisi hyväksymään itsensä sillä jokainen meistä on erilainen ja se pelkästään hyvä asia. Vaikka kyllä mäkin toisinaan kadehdin jos näen oikein kuuman kropan ja mietin miksei mulle osunut sellaista, varsinkin tänne Fitfashionille salikissojen joukkoon siirtyessäni aluksi tunsin hieman joukkoon sopimattomuutta mutta eihän täällä niillä kehoilla kirjoiteta pelkästään. Se että kateutta on joskus mielessä ei kuitenkaan tarkoita etten hyväksyisi itseäni sellaisena kuin olen. Minä olen minä ja oikein hyvä tälläisenä :)