Itsevarmuusmekko.

Monella on varmaan ”se jokin” – vaatekappale joka vaatii päälle päästäkseen tietynlaisen fiiliksen. Hyvän fiiliksen. Fiiliksen jolloin maailma hymyilee, tukka on hyvin ja kello varmasti näkyy. Silloin tulee puettua päälle myös se vaate joka huonomman fiiliksen päivinä saattaa näyttää ihan sairaan kauheelta.

Varsinkin nyt raskausaikana kun keho muuttuu rajusti ja omat ennen raskautta pitämäsi lempivaatteet alkaa väistämättä jossain kohtaa kinnata niin näitä hyvän olon päiviä saisi olla hiukan useammin.

<3
Siellä hän kasvaa.

Mun ”se vaate” on tämä ihoa nuoleva mekko jonka olen ostanut jo yli vuosi sitten kirpputorilta. Mekko joka on viettänyt suurimman osan minun omistusajastaan vaatehuoneessa sillä mekko on kaikessa istuvuudessaan hyvinkin epäimarteleva jos sattuu olemaan vaikka ”se aika”- kuukaudesta. Nyt raskauden edetessä vatsan kasvaessa olen kuitenkin huomaamattani alkanut pitämään tätä mekkoa jopa viikottain kun vatsa saakin näkyä ja olla huomattavissa. Nyt niitä huonon kropan päiviä tuntuu olevan huomattavasti harvemmin vaikka leviävä lantio ja löystyvät reidet hiukan tietty päähän ottaakin niin tavallaan ne korvautuu sillä, että saa ylpeästi jo olla vasta pystyssä raskaana <3

Happy mama.
Happy mama.
Rv 19 starttaa huomenna torstaina. Pian ollaan jo puolivälissä :)
Rv 19 starttaa huomenna torstaina. Pian ollaan jo puolivälissä :)

Nyt eletään siinä mielessä kivaa aikaa raskaudessa, että varsinkin suurin osa vanhoista mekoista mahtuu vielä päälle hyvin ja näyttää kivalta päällä mutta tämä mekko näissä kuvissa on erityisesti valikoitunut mun Itsevarmuusmekoksi niinä päivinä kun mulla on hyvä fiilis kehosta ja muutenkin. Ihanaa kun tulee lämmin pian ja saa pian kaivaa farkku-ja nahkatakit kaapista näiden ihanuusmekkojen kavereiksi!

Onko sulla jokin tietty vaate joka valikoituu päälle kun fiilis on hyvä vai olenko ainoa laatuani?:D

Jännitys.

” On hyvä että vähän jännittää”

Olen koko ikäni ollut jännittäjä. Muistan jo lapsena kun harrastin yleisurheilua ja hallikisoissa ollessani jouduin aina juoksemaan vessassa useita kertoja ennen starttia vatsan möyriessä. Stressivatsaa en kuitenkaan onneksi omista mutta  jännitysvatsaa senkin edestä. Minua jännittää välillä ihan hassutkin asiat. Kampaajalla käynti koska olen jokakerta varma, että kampaaja haukkuu mut pystyyn kun en pidä leijonanharjastani parempaa huolta. Eikö muka kaksi kertaa vuodessa riitä? : D Tai kun pitäisi käydä meikkiostoksilla kysymässä myyjältä apua tunnen kuinka alkaa hiki valua selkää pitkin ja jätän mielummin kysymättä koska mua jännittää päästää joku niin likelle tutkimaan itseäni. Kaikkein eniten jännittää kaikenlaiset auktoriteetit ja virkahenkilöt. Lääkärillä mulla on kaikki aina ”ihan ok” vaikka todellisuudessa saatan olla korkeassa kuumeessa. Työhaastattelut ne vasta oma lukunsa onkin…

Syy yksinäisyyteeni ja ujouteenikin löytyy pitkälti tästä samanmoisesta asiasta eli jännityksestä. Kun pitäisi alkaa jutella tuntemattoman kanssa diipadaapaa huomaan olevani yhtäkkiä outo ja juttelevani ihan mitä sattuu. Hakeudun helposti ihmisten seuraan jotka on kovempia juttelemaan jotta pystyn itsekin rentoutumaan ja vastailemaan mutta jos seurassani on joku yhtä ujo niin tilanne käy äkkiä vaivaantuneeksi vaikka molemmat tietäisivät että samassa veneessä ollaan.

bw

Kisajännitys onkin ihan omaa luokkaansa. Se iskee muutamia päiviä ennen starttia ja voimistuu kohti lähtöaamua niin että voisin leiriytyä aamupaloineni ja kahveineni vessan lähettyville ja kisapaikan huoltoalueella tulee yleensä heti ensimmäisenä tsekattua, että missäs ne vessat olikaan ja niitä tuleekin varsin ahkerasti aina käytettyä aina ennen juoksun alkua.  En oikein osaa sanoa mistä tämä jännitys kumpuaa. Itsetuntoni on nykyään kuitenkin ihan ok. En häpeä kroppaani taikka itseäni (mitä nyt nuo itikanpistot).

Halusta onnistua ja ylittää itseni? Todennäköisesti. Siitä se kisajännitys ainakin kumpuaa. Halu olla parempi ja nopeampi. Jonkinasteinen häpeä ”epäonnistua”. En ajattele muista että epäonnistuvat mutta miksi ajattelen niin itsestäni? Musta on ihan mielettömän ihanaa kun ihmiset nykyään juoksee ja urheilee niin paljon ja kisoissa näkee paljon jännittyneitä ilmeitä, tuskaisia ilmeitä ja onnistumisen ilosta hymyileviä ilmeitä. Itse jotenkin pelkään olla siellä epäonnistuneiden joukossa. En pelkää sitä muiden ajatusten vuoksi mutta pelkään, että mua jää harmittaan itseäni koko loppuelämäni ajaksi jos en onnistu. Sitä mä jännitän. On helppo kirjoittaa että lähtee vähän kokeilemaan miltä tuntuu mutta siellä sitä tullaan taas painamaan hampaat irvessä, naama valkoisina sunnuntaina Maskussa. Just saying. Kuinka opettelisi hiukan rentouttamaan itseään sillä enhän mä muutenkaan ota elämää niin vakavasti :).

(Nyt mua hiukan jännittää julkaista tämä koska kerron teille avoimesti käyväni vessassa paljon ja
sitten mua jännittää sekin, että menen tänään tasoittamaan hiuksiani ja niille ei ole tehty mitään puoleen vuoteen ja ne on kauheassa kunnossa. Hui. )