Vaaka joka pilasi päiväni.

Mainitsin edellisessä postauksessa etten ole käynyt pitkään aikaan vaa’alla mutta ajattelin että paino on sama kuin ennenkin koska vaatteet istuu tosi mukavasti. No hankin viime viikolla uudet patterit meidän vaakaan ja huomaan taas ajautuneeni samaan rumbaan kuin ennen patterien loppumista ja aloitan päiväni useasti viikossa vaa’an kautta ja joudun toteamaan että :” on se painoa noussut kilon”.. Ja olen ärsyyntynyt. Tarttuu se suklaa sittenkin munkin pyllyyn vaikka olen ajatellut kuluttavani kaiken 😃..

Eihän ole kyse kuin kilosta ja olen edelleen ihan normaalipainoinen. En tiedä itsekään miksi annan tuon litteän lattialla makaavan lasisen lätyskän vaikuttaa itsetuntooni niin paljon kuin se nyt tekee! Koska en itsekään ajattele muiden ihmisten painoa heidän kanssaan ollessani niin miksi ajattelen omaani niin paljon kun olen siitä tietoinen? Ehkä pitäisi heittää toi vaaka nyt tosta lattialta vaan takaisin kaappiin ja unohtaa se taas kuukaudeksi?

Ymmärrän kun halutaan pudottaa painoa ja seurata sen kehittymistä että tuo kyseinen kapistus on tärkeässä roolissa.  Olenhan itsekin laihduttanut yhteensä yli 40 kiloa raskauksien jälkeen. Mutta kun päästään siihen omaan hyvään oloon niin pitäisikö vaaka vain unohtaa? Kun liikkuu riittävästi ja arki on aktiivista ja ruokailu säännöllistä ja tarpeeksi  terveellistä niin eihän se vaaka saisi määrittää oloa niinkuin mulle nyt pääsi käymään! Kerran kuussa vois olla semmonen hyvä tarkistusväli ja pistää se sitten takaisin ja jatkaa elämää.

Kun on hyvä olla itsensä kanssa ja jaksaa hyvin niin who gives a s*it mitä se vaaka näyttää? Näin mä jatkan nyt tämän vuoden teemana sillä joulukuu meni niin ihanan huolettomasti kun se vaaka oli pois :D.

 

Hupsis mun piti olla tänä kesänä timmi.

Viime kesänä kaupungilla kävellessämme vastaan tuli sellainen todella hyvässä kunnossa oleva nainen jonka sikspäkki näkyi tiukan topin alta ja jalkojen lihakset oli silkkaa terästä. Itse olin silloin seitsemännellä kuulla raskaana ja olo oli jo todella raskas ja iso ja muistan kun sanoin miehelleni että ensi kesänä mäkin oon timmi mimmi. No mä kyllä unohdin tehdä töitä sen eteen koska ei mua oikein enää ole se kiinnostanut vaikka alkuun synnytyksen jälkeen kieltämättä ajattelinkin että ihanaa kun saa treenata ja pääsee kuntoon!

Joskus vuosi sitten..

En ole ikinä harrastanut liikuntaa kehonkuvaani ajatellen vaan liikunta on ollut aina minulle kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin lähde ja pudotetut kilot ja saadut lihakset on olleet sitten aina sellainen kiva bonari mukavasta harrastuksesta. Koen että olen ollut oikealla tiellä sen suhteen että liikunta on elämäntapa eikä tapa saada elämä. Tai jotain sinnepäin. No anyway vähän olen nyt unohtanut nuo viime kesäiset haaveeni olla timmimimmi ja olen jatkanut hyvän mielen ja kunnon kohotuksen vuoksi  liikkumista tänäkin vuonna.

Tänä vuonna kyllä olen myös joutunut tekemään enemmän kuin ikinä ajatustyötä itseni kanssa että olen ihan hyvä näin. Vaikka synnytyksestä on noin yhdeksän kuukautta ei kehoni ole sama kuin ennen raskautta. Olin silloin ehkä parhaassa kunnossa ikinä. Nyt keho pitää kiinni rasvoista imetyksen vuoksi ja reidet loistaa raskausaikana ilmaantuneista verisuonista.

Okei ehkä sitä rasvaa olisi vähän vähemmän jos en ois syönyt ihan niin paljon karkkia ja kyykkäillyt ja niin päin pois mutta tämänhetkisessä arjen hulabaloossa en oikein jaksa välittää.

Tällä hetkellä elämässä on jo huikea saavutus kun saa pidettyä lapset hengissä ja pääosin tyytyväisenä päivästä toiseen. Tällä hetkellä mä edelleen nautin liikunnasta siksi että siitä tulee hyvä mieli ja olo.

Viime sunnuntaina 18km Ruissalossa ja fiilis täys kymppi 🔟.

Ehkä sen timmiyden aika on joskus myöhemmässä elämässä mutta tänä kesänä tallaan katuja vähän hölskyvänä mutta onnellisena äitinä. <3