Wiittääkö kukaan enää?

Mies asensi eilen käyttökuntoon meidän Wiin joka on meillä ollut jo useamman vuoden laatikossaan pölyttymässä. Elian syntymän jälkeen se sinne oikeastaan unohtui kun aikaa ei enää tuntunut löytyvän mutta nythän poika on jo pian 4,5-vuotias ja vitsi miten hienosti hän sen kanssa eilen pelasi! Ja liikkui! Kun lapsille suositellaan kolme tuntia päivässä kunnon liikuntaa niin ulkoleikkikoulu-päivinä se kyllä toteutuu jo ja ylittyykin mutta entäs kun on kylmää ja pimeää eikä ulkoilu huvita? Toinen oli eilen aivan hiestä märkä kun hyppi ja heilui tuon pelin kanssa 😂. Mahtavaa kotiliikuntaa lapselle silloin tällöin pelattuna :). 

Laitteen esilleotto toi myös mieleen monia hauskoja muistoja mm. illanvietoista vuosien takaa ennen muksuja. Minähän siis pudotin painoa Wiin potkunyrkkeilyn avulla 5kg ennen meidän häitä vuonna 2009-2010 kun polvet ei kestäneet juoksua! Ja salkkareita katsoessa steppasin sen laudan päällä 30min :D.

Miehen kanssa meillä oli tapana pelata keilausta aina yhdessä ja taisin joskus jopa pärjätä siinä häntä vastaan kun IRL-keilauksessa mä oon ollut yleensänsä meidän perheen rännimestari. :D

Vitsi mä kyllä just tajusin vanhentuneeni vuosia kun aloin näitä muistoja miettimään.. 😁 Tänään taidetaan viettää koko perheen peli – iltaa kun vettä tulee taas vaihteeksi ja ollaan vielä hiukan toipilaita. Mäkin kävin eilen hakemassa itselleni korvatulehdus – diagnoosin muuten. Kiva pöpökierre! Josko jo maanantaina pääsisi juoksemaan :).

Hyvää isänpäivää kaikille iseille, papoille, ukeille ja läheisille! 😊 <3

Krista / Krista M.

Äiti 06/2013 pojalle ja 09/2016 tytölle . Vaimo. Juoksu. Lifestyle. Ruoka. Hyvinvointi.

2 vastausta artikkeliin “Wiittääkö kukaan enää?”

  1. Meilläkin on wii ollut silloin aikoinaan ahkerassakin käytössä. On muuten asennettuna telkkariin edelleen, mutta hetkeen sillä ei ole pelattu. Ehkä vuosi sitten mies pelasi kaverinsa kanssa Mario karting -peliä, mutta muuten laite on elänyt hiljaiseloa.

    Pitäisikin ottaa se nyt talvella taas käyttöön ja erityisesti nuo liikkumista edistävät pelit, aikoinaan itsekin sitä steppilautaa käytin paljon.

    • Ottakaa ihmeessä! 😊 Mä en kauheasti vielä päässyt kokeilemaan vanhoja taitoja koska 4,5v on niin innoissaan 😁

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 2
Tykkää jutusta