Raskauspäivitys : Viikkoja 28 +

Nämä viikot menee tässä toisessa raskaudessa ihan hurjan paljon nopeammin kuin esikoistamme odottaessa ja en edes aina muista, että millä viikoilla olenkaan kun esikoisen aikaan olisin varmaan osannut kertoa tarkalleen jopa tunnit jotka olen ollut raskaana :D Ei se tee tästä odotuksesta tai tulevasta lapsesta kuitenkaan mitenkään vähemmän toivottua tai epätärkeämpää. Nyt vain on päivät niin täynnä puuhaa pojan kanssa, että aika kuluu huomattavasti nopeammin :). Edellisen puhtaasti raskausjuttuja sisältävän postauksen olen kirjoittanut kolmisen kuukautta sitten raskausviikolla 17 joten onkin aika jo päivittää että mitä tänne kuuluu vaikka kyllähän nämä hommat nyt lähes joka postauksessa muutenkin vilahtaa ;).

Vauvalla alkaa olla jo mukavasti kokoa ja vaikka tarkkoja mittoja en tiedä niin noiden yleisten viikkomääritelmien mukaan siellä oltaisiin nyt jo reilun kilon painoisia ja pituuttakin olisi yli 30 senttiä, ihan sellaisen mini-ihmisen kokoisia jo <3. Vielä toki saa vauva pysyä masussa useamman viikon kasvamassa ja ainakin triplata painonsa ja jotta pärjää vatsan tällä puolen syntyessään. Meille vaikuttaisi myös olevan tulossa reipas tyyppi tälläkin kertaa sillä sen verran tuntuu noita ninjapotkuja useita kertoja päivittäin ja öin ja välillä suorastaan tekisi mieli kiljaista kun liikkeet on niin epämukavan tuntuisia! Hän vaikuttaa vahvalta!

Muhku <3
Muhku <3

Liikunta mulla on jäänyt tosi vähiin kun selkä tuossa muutamia viikkoja sitten päätti pettää. Oikeastaan lähes samalla viikolla kun kirjoitin ladanneeni kesäkuulle vielä salikortin. Hah karma is a bitch ;). Ei saisi vissiin leveillä voivansa hyvin. Selkäkipujen lisäksi kuvioihin on astuneet rasituksesta tulevat kipeät supistukset joita ei vielä tässä kohtaa raskautta sallita joten rauhoittuminen on tullut ihan kehon toiveesta ja näillä mennään loppuun saakka. En kuitenkaan ole jäänyt makaamaan koska sillä tuo selkä ei kestäisi päivääkään mutta kaikki ylimääräinen rehkiminen on oikeastaan tarvinnut lopettaa. Mutta en myöskään valita sillä saanhan kasvattaa pientä lasta sisälläni ja tässä kohtaa hän on numero yksi. Hyvinä päivinä olen kuitenkin tilaisuuden tullen tehnyt parit askelkyykyt ja kahvakuulan nostot ja seinäpunnerrukset ja kun niitä tekee aina muutaman kerrallaan niin ei rasitukaan liikaa. :D Hyödystä sitten voidaan olla eri mieltä mutta se nyt ei olekaan pääprioriteetti tässä kohtaa. Kunhan heiluskelen.

Yammy Yammy.
Yammy Yammy.

Ruokahalua löytyy edelleen! Tosin se on muuttunut jännästi aamupäivä ja alkuiltapäiväpainotteiseksi ja iltapäivästä iltaan en juurikaan enää nälkää tunne. Lempiruokia ovat edelleen ruokaisat salaatit ja kovasti tekisi mieli grillattua ruokaa muttei meillä ole grilliä. Josko juhannuksena olisi kiva ilma niin meidän isä on vähän lupaillut, että veisi meidät veneellä Vepsän saareen niin pitää sinne sitten ostaa grilliin makkaraa, kanaa ja maissia nam. Makeakin mulle maistuu mutta suklaata en niinkään himoitse. Kuvassa näkyvää tulista riisinuudelitonnikalamössä himoitsin viimeksi tänään ja koska ainekset löytyi kaapista niin oli lounas päätetty. Jälkiruokana toimi kipollinen kirsikoita joista on myös tullut yksi raskaushimo. Nami nami.

Painoa on nyt raskauden aikana kertynyt hyvinä päivinä 9kg ja huonoina 10kg. Saa nähdä millaisiin lukemiin sitä päästään vielä mutta tähän mennessä painonnousu on ollut varsin maltillista esikoisen odotusaikaan nähden ja häntä odottaessani paino ei enää viimeisten viiden viikon aikana noussut lainkaan joten mikäli tässäkin mentäisiin samalla kaavalla niin ei mitään isoja nousuja enää olisi luvassa, ehkä sellaiset + 5 kg? Silloinkin olisin neuvolantätini mukaan juuri niissä mitoissa mihin hän mun ennustikin nousevan ekassa neuvolassa :D .. Paino on toisarvoinen seikka mutta asia joka jokaista raskaana olijaa mietityttää.

Nyt siis jatketaan kesää toivottavasti sopivan lämpimissä keleissä ( helle turvottaa joten no thanks), arkisia asioita touhuten ja toivottavasti suhteellisen hyvin voiden. :) Meillä juhlitaan viikonloppuna meidän pojan 3-vuotissynttäreitä joten palataan ensi viikolla niiden merkeissä!

Krista / Krista M.

Äiti 06/2013 pojalle ja 09/2016 tytölle . Vaimo. Juoksu. Lifestyle. Ruoka. Hyvinvointi.

2 vastausta artikkeliin “Raskauspäivitys : Viikkoja 28 +”

  1. Voi että, vihdoin pääsen sullekin tänne kommentoimaan ihan avoimesti!! ;) Jokainen postaus on aina tullut luettua reissunkin aikana ja koska meillä sattuu olemaan sama LA, niin erityisen paljon on kiinnostanut seurailla sun juttuja. Tulispa jo se syyskuu! ;)

    Ihana tuo eka kuva! Oispa mullakin jo pian vähän isompi vatsa, niin saisi otettua ihania muistoja tästä ajasta. Vaikka lääkärit vähän naureskeli, kun toivoin vatsan kasvua, kuulema pitäisi vain olla tyytyväinen että on pienempi ja helpompi. :D Musta se vaan olisi niin kiva, kun olisi kunnon iso vatsa, se tuntuisi enemmän todelliselta. Ehkä jonkun mielestä hassu ajatus, mutta varmaan aika monet ajatukset on näin raskauden aikana, ehhe. ;)

    Mulla on tullut kiloja nyt 8, mutta vatsa onkin vasta nyt alkanut kunnolla kasvaa ja musta tuntuu että se paino on kaikkialla ihan muualla kuin vatsassa :D Ei tosin haittaa yhtään, tosi tervetulleita kaikki kilot, jos tilanne niin vaatii ja keho ottaa painoa. Kunhan vaan vauveli voi hyvin ja samalla oma olo on hyvä ja energinen. Mulla väsymystä on lähinnä iltapäivisin ja muuten on suht hyvä olo. Mitä nyt tosiaan on aika heikot olot välillä, kun verenpaine alhaalla ja vasta nyt aloitettiin se rautalisä. Terkkari ei sitä määrännyt, vaan oma lääkäriäiti, joka tajusi missä on vika, eli alhaisessa hemoglobiinissa. Ehkäpä se tästä pian helpottaa, kuten jo sanoitkin instagramissa. Sulla ilmeisesti ollut myös samaa vikaa? :)

    Olin muuten ultrassa juuri ja siellä kerrottiin, että kaverin paino on 1350 grammaa. Varmaan sulla siellä samoissa lukemissa, kun kuulema juuri kasvuodotuksen mukainen :)

    Ihanaa viikkoa sinne ja rentoa odotusta! <3

    • Jeee mä niin ootin että julkaiset asian että pääsee höpöttää :D mieti että ollaan kyllä tosi loppusuoralla kun alle 3kk enää laskettuun! :)

      Oi sä oot päässyt ultraan <3 Niitä saisi olla useammin että näkisi pientä :)

      Joo mulla oli HB laskenut viime tsekkauksessa ja oonkin sitä koittanut nostaa syömällä vihreää enemmän vielä ja tietty lihaa menee myös :D Rautalisää ei vielä onneksi nappina tarvinnut aloittaa kun ne on vatsan toiminnalle aina vähän rankkoja.

      Kiva kuulla, että voit hyvin ja jaksat vielä touhuta niin pysyy mielikin virkeänä <3

 
Tykkää jutusta