Itsevarmuusmekko.

Monella on varmaan ”se jokin” – vaatekappale joka vaatii päälle päästäkseen tietynlaisen fiiliksen. Hyvän fiiliksen. Fiiliksen jolloin maailma hymyilee, tukka on hyvin ja kello varmasti näkyy. Silloin tulee puettua päälle myös se vaate joka huonomman fiiliksen päivinä saattaa näyttää ihan sairaan kauheelta.

Varsinkin nyt raskausaikana kun keho muuttuu rajusti ja omat ennen raskautta pitämäsi lempivaatteet alkaa väistämättä jossain kohtaa kinnata niin näitä hyvän olon päiviä saisi olla hiukan useammin.

<3
Siellä hän kasvaa.

Mun ”se vaate” on tämä ihoa nuoleva mekko jonka olen ostanut jo yli vuosi sitten kirpputorilta. Mekko joka on viettänyt suurimman osan minun omistusajastaan vaatehuoneessa sillä mekko on kaikessa istuvuudessaan hyvinkin epäimarteleva jos sattuu olemaan vaikka ”se aika”- kuukaudesta. Nyt raskauden edetessä vatsan kasvaessa olen kuitenkin huomaamattani alkanut pitämään tätä mekkoa jopa viikottain kun vatsa saakin näkyä ja olla huomattavissa. Nyt niitä huonon kropan päiviä tuntuu olevan huomattavasti harvemmin vaikka leviävä lantio ja löystyvät reidet hiukan tietty päähän ottaakin niin tavallaan ne korvautuu sillä, että saa ylpeästi jo olla vasta pystyssä raskaana <3

Happy mama.
Happy mama.
Rv 19 starttaa huomenna torstaina. Pian ollaan jo puolivälissä :)
Rv 19 starttaa huomenna torstaina. Pian ollaan jo puolivälissä :)

Nyt eletään siinä mielessä kivaa aikaa raskaudessa, että varsinkin suurin osa vanhoista mekoista mahtuu vielä päälle hyvin ja näyttää kivalta päällä mutta tämä mekko näissä kuvissa on erityisesti valikoitunut mun Itsevarmuusmekoksi niinä päivinä kun mulla on hyvä fiilis kehosta ja muutenkin. Ihanaa kun tulee lämmin pian ja saa pian kaivaa farkku-ja nahkatakit kaapista näiden ihanuusmekkojen kavereiksi!

Onko sulla jokin tietty vaate joka valikoituu päälle kun fiilis on hyvä vai olenko ainoa laatuani?:D

Krista / Krista M.

Äiti 06/2013 pojalle ja 09/2016 tytölle . Vaimo. Juoksu. Lifestyle. Ruoka. Hyvinvointi.

 
Tykkää jutusta