Aktiivisen liikuntaviikon tyhjentävä lopputulos.

Moikka! Mä niin rakastan tuota aurinkoa aijai! Vaikka ilmat onkin viilenneet taas hiukan viime viikon lämpimimmistä päivistä niin aurinko tekee silti ihmeitä :). Viime viikko oli muutenkin pitkästä aikaa aktiivisin urheilun saralla sillä olen saanut nauttia nyt keskiraskauden ihanasta pahoinvoimattomuudesta ja pirteydestä ihan kunnolla mikä on tietenkin mahtavaa!

Viime viikko piti sisällään kaksi onnistunutta juoksulenkkiä, toinen meni hieman reippaammin ja toisesta sain nauttia rauhaksiin kaverini Annin kanssa jonka seurassa nuo lenkit hujahtaa aina kuin itsekseen. Olen nyt lenkkeillyt samaa lenkkiä joka kerralla sillä sen varrella on kaksi yleisvessaa joiden tarve on nyt lisääntynyt viime kuukausina ( you know why). Mutta siis kevät ja kaverilenkit on kyllä pettämätön combo jolla saa päiviin aina hyvää boostia! Juoksujen lisäksi tuli käveltyä taas pari reippaampaa kävelylenkkiä joista toinen päästiin tekemään miehen kanssa kahdestaan pitkästä aikaa kun saatiin pojalle isovanhemmista hoitoapua. Meillä on tosi harvoin kahdenkeskistä aikaa ja miestä jaksoi naurattaa koko meidän reilun seitsemän kilsan kävelyn aikana, että oon minäkin kun kerrankin saisi levätä kotona kahden niin haluan lähteä kävelylle :D. Mut siis minkäs teet kun liikunta nyt vaan on niin ihanaa ja aion nauttia siitä niin kauan kuin pystyn!

Viime viikolla saatiin myös pojan ensimmäinen viipomisoksa puistosta kotiin :)
Viime viikolla saatiin myös pojan ensimmäinen viipomisoksa puistosta kotiin :)

Kyykkyhaasteessakin olen pysynyt ongelmitta mukana viime viikonloppuun saakka. Joskin nyt on pitänyt alkaa hiukan jaksottaa liikkeitä pitkin päivää kun mennään jo lähemmäs toisen sadan ylittäviä lukuja. Perjantai-iltana meillä oli karkkipäivä ja valitsin kaupasta itselleni hyvännäköisen viinikumipussin. Maistui muuten niin hyville! Nukkumaan mennessä alkoi olla huono olo ja manasin miehellekin, että pitipä nyt syödä liikaa karkkia tyhmä minä. No ei siitä (pelkästään) johtunut sillä seuraava yö meni aika kivuliaissa vatsakrampeissa ja aamuyöstä alkoi vatsantyhjennys jonka veikkaan vahvasti olevan noroviruksen aiheuttaa oireista päätellen. Sainkin oloni melko kamalaksi nopeasti ja koko lauantai meni sängynpohjalla ja vessassa ja vasta sunnuntaiaamuna pääsin sieltä ylös. Eilisenkin vietin vielä sisätiloissa röyhtäillen mutta pahimmat oireet kestivät onneksi vain sen vuorokauden. Oli kyllä ehkä pisin vuorokausi ikinä! En voi muuta kuin kiittää jotain ylempää tahoa (joihin en niin usko) siitä, että muu perhe näyttää taudilta selvinneen ja itsekin alan olla jo hetki hetkeltä enemmän elävien kirjoissa ja saamaan ruokaa taas suusta sisään. Ei voi sanoa muuta kuin että ISO HUH!

Tänään jo paremmalla fiiliksellä selfieitä peilin edessä mun mammalookissa :D. Tarttisin kyllä jonkun selfieystävällisemmän taustan kuin tuo sekainen naulakko :D.
Tänään jo paremmalla fiiliksellä selfieitä peilin edessä mun mammalookissa :D. Tarttisin kyllä jonkun selfieystävällisemmän taustan kuin tuo sekainen naulakko :D.

Niin tosiaan, kyykkyhaasteessa jäin nyt sitten pari päivää jälkeen mutta pikkuhiljaa palaan myös sen pariin kunhan oloni on täysin terve ja suoritan sen sitten loppuun vähän jälkijunassa sillä en tykkää jättää asioita kesken. (plus mun takapuoli on alkanut vähän muokkaantua ahkeran pumppauksen tuloksena). Kesäpeppu 2016 here i come. Tämä viikko onkin lyhyt kun miehelläkin on vain neljä työpäivää ja pääsiäinen ollaan ihan kotioloissa kun saadaan anoppi tänne meille kylään. Poika jo innoissaan odottaa fammua (ja suklaamunia joita tämä lupasi tuoda) ja minä odotan sitä, että päästään taas miehen kanssa yhdessä lenkille. :) Ihanaa alkanutta maanantaita!

Krista / Krista M.

Äiti 06/2013 pojalle ja 09/2016 tytölle . Vaimo. Juoksu. Lifestyle. Ruoka. Hyvinvointi.

2 vastausta artikkeliin “Aktiivisen liikuntaviikon tyhjentävä lopputulos.”

  1. Ilman painoja kyykkäämisessä taitaa enemmän rasva palaa kuin lihas kehittyä.. Saatikka et muutamassa viikossa kasvais, ilman painoja. Painoja niskaan kunnolla ja intensiivistä treeniä, ni alkaa ajan päästä tuloksia näkymään ;)

    • Ehkä sieltä on palanut sitten rasvaa sillä muutosta on tapahtunut :) Ennen haastetta tapasinkin tehdä kuulan kanssa kyykyt mutta nyt kun määrät on niin kovia ja päivittäisiä haasteessa teen ilman jottei tuo lantion alue ihan ole tulessa :)

 
Tykkää jutusta