Vihdoin saa höpistä raskaudesta!

Ensi alkuun iso iso ja äärettömän nöyrä kiitos teille kaikille onnitteluista joita on tullut niin tänne blogiin kuin blogin Facebookkiin ja Instagrammiinkin :). Jokainen raskaana ollut tietää alkuviikkojen piinaavan hitauden ja erityisesti jokainen raskaana oleva bloggaaja tietää kuinka hankalaa asiasta on olla kirjoittamatta kun oikeasti tekisi mieli joka solullaan huutaa kuinka onnellinen sitä onkaan. Mutta nyt on päästy viikoissa niihin lukemiin, että keskenmenon riski on enää pieni ja uskallan myös tästä puolesta elämääni tänne blogiin kirjoitella luettavaksi.

Selfietripletti.
Selfietripletti.

Tarina alkaa joulukuusta jolloin me ehdittiin käymään ennen joulua meille varatulla lapsettomuuspolikäynnillä joka olikin meille tuttua kauraa esikoisen ajalta ja tutkimusten jälkeen lääkäri totesi, että koska esikoisen aikana toiminut hoito oli niin tehokas niin lähdetään koittamaan sitä myös tulevan raskaustoiveen aikaansaamiseksi. Mutta sitäpä ei vielä silloin tutkimuksissa nähty, että raskautuminen oli jo tapahtunut spontaanisti ja että noita hoitoja ei tarvitsisi koskaan aloittaakaan. Joulun jälkeen mulla oli aika ranteen hermoratatutkimukseen jonka takia tein varmuuden vuoksi raskaustestin koska kierto oli taas venähtänyt yli 40 päiväiseksi mutta olin jo heittämässä testiä roskiin kunnes mies sanoi, että katsoppa nyt sitä testiä vielä ja siinä olikin sitten selkeähkö viiva näkyvissä eli olin raskaana! Epäusko asian todenmukaisuutta oli suuri mutta pakko se oli uskoa kun toinenkin testi näytti samaa ja vielä verikokeet asian vahvistivat.  Alkuraskaus on ollut piinavan pitkä. Oireitakin on riittänyt vaikka onnekseni olen taas säästynyt varsinaiselta oksentelulta. Kuitenkin viikot 4-9 kestänyt kova huimaus ja ällötys onneksi ovat jääneet taaksepäin ja ainoana oireena kasvavan vatsan lisäksi on jäljellä voimakas väsymys. Päiväunet ovatkin tulleet osaksi päivärutiiniani ja olen enemmän kuin tyytyväinen, että meidän poikakin edelleen tarvitsee ne päikkärit niin saan nukuttua yleensä samaan aikaan :).

...

Tämä raskaus on tavallaan näkynyt täällä blogissa jo vaikka en ole siitä saanutkaan oikealla nimellään puhuakaan. Juoksujutut ovat nimittäin jääneet aika minimiin ihan siitä syystä, että juoksut on jääneet niiksi peruskuntotreeneiksi sillä olen saanut todeta, että kun sykkeet nousevat lähellekään 160 lukemia niin huimaus alkaa ja näin ollen ollut alkanut hipsiä yli kutosen tahtisia lenkkejä, etten pyörry tuonne Turun kaduille. Siitä olen kuitenkin iloinen, että olen löytänyt lihaskuntotreenailun ja kyykyt onkin mun lempparihommia nykyään kotosalla ollessa kun jumppaan. Tahdon pystyä kuitenkin liikkumaan niin kauan kuin mahdollista on.  Tämä toinen raskaus vaikuttaa kehoon kuitenkin selkeästi nopeammalla tahdilla kuin esikoista odottaessa ja jo muutaman viikon olen saanut varoittavia merkkejä jo esikoisen aikaan vaivanneesta SI-nivelen vaivasta joka oli silloin kyllä yksi pirulainen. Tämä yhdistettynä notkoselkään ja kasvavaan vatsaan ja vatsalihasten pettämiseen tekee sen, että tulen olemaan pulassa taas kesän tullessa selkäni kanssa. MUTTA kyllä se kestetään. Kestettiin viimeksikin ja nyt pyrin pitämään kropan muuten kuosissa lihaskunnon osalta niin josko se selkäkin jaksaisi menossa mukana hiukan paremmin. Vatsakin on alkanut muodostua jo selvästi aiemmin kuin poikaamme odottaessani sillä ne kaikkeista slimmeimmät farkut ei vaan yksinkertaisesti enää mene kiinni vaikkei painoa varsinaisesti olekaan hirveästi tullut.

On tämä ihanaa ja ihmeellistä olla raskaana ja vielä kun se tapahtui normaalein keinoin ilman apukäsiä. :) Hänet on tarkoitettu meille. Isoveli E odottaa jo ”Nyyrikkiä” innolla ja kertoo kuinka hän opettaa Nyyrikin leikkimään merirosvolaivalla ja juoksemaan. Ja minä tietysti (meinaan) kyynelehtiä ( kyynelehdin) aina kun poika kertoo kuinka ihana isoveli hänestä tulee. Hormonit..

Krista / Krista M.

Äiti 06/2013 pojalle ja 09/2016 tytölle . Vaimo. Juoksu. Lifestyle. Ruoka. Hyvinvointi.

4 vastausta artikkeliin “Vihdoin saa höpistä raskaudesta!”

  1. ♡♡♡♡ Ihanaaa!!! Oon niin iloinen teidän puolesta! Mahtavaa päästä seurailemaan sun raskausaikaa, kun oma on vielä niin tuoreessa muistissa! Toivottavasti pystyt pysymään aktiivisena vaikkei juoksu onnistuisikaan! :)

    • <3 Ja mä saan vastaavasti seurata kun sä rakennat taas kuntoa entiseksi ja miettiä mitä mulla on ensi vuonna edessä :))

  2. Ihanaa, onnea kovasti :)! Itsellänikin pian puoliväli käsillä ja olen niin onnellinen. Vaikka kolmosesta jo kyse, niin pari vuotta yrittelimme ennen kuin tärppäsi :). Viime lokakuussa totaalisesti kyllästyin ja ajattelin; ei enää raskaustestejä, eikä kuukausittaista kyttäystä, ehkä kolmatta lasta ei meille suoda. Ilmoittauduin kevään maratonillekin ja ajattelin lopettaa mietinnät tyyliin ”uskallankohan ilmoittautua maratonille, JOS vaikka raskaudunkin”. Marraskuu ehti jo aika pitkälle kun töissä aloin yhtäkkiä kalenteria katsoessa laskemaan että eikä, normaalisti kellontarkat kuukautiset on viikon myöhässä! Mulla kyllä alkuraskauden pahoinvointi ja valtava väsymys karsi juoksua aika rajusti. Viikolla 7 taisin olla vielä miehen kanssa juoksemassa aika reippaan 16 km, mutta sitten mentiin monta viikkoa satunnaisilla 5 km lenkeillä joiden jälkeen makasin sohvalla puoli tuntia, kun tuli niin hirveä olo. Nyt on ollut jo vähän kivampi olo, ja olen pystynyt taas vähän pidempiäkin lenkkejä ja useamman kerran viikossa. Saa nähdä kuinka pitkälle pystyn tässä raskaudessa juoksemaan, vielä ei ainakaan tunnu pahalta tai hölsky epämiellyttävästi :). Kiva lukea Sinunkin kokemuksia/kirjoituksia nyt samasta tilanteesta :). Tsemppiä!

    • Ihanaa!paljon onnea Kaisu!:) Tulipa hyvä mieli tästä kommentista. Niinhän se taitaa olla, että stressata ei saisi vauvantekohommissa kun usein siinä käy juuri niin että ei tärppää.

      On mullakin kilometrit pudonneet dramaattisesti mutta en mä niitä toisaalta enää pidä niin tärkeänä vaan nyt juostaan ja kuntoillaan kropan ja mielen hyvinvointi prioriteetti numero ykkösenä kun ei ole kisoja tiedossa. Kävely on ollut ihanaa korvaavaa treeniä niinä päivinä kun ulos on päästävä mutta juoksu tuntuu raskaalta. Välillä mullakin nimittäin tuntuu tuo 8km lenkki maratonilta vaikka olen vasta viikolla 12 :) Raskaus on mullistava asia keholle.

 
Tykkää jutusta