Flunssa ja viikko puolimaratoniin! Shiiiit!

Tämä viikko on ollut raskas. 

Kaksi flunssasta kiukkuista lasta joista toinen tekee vielä flunssan lisäksi hampaita. Lepohetkiä ei juurikaan ole ollut ja kun pahimman yli päästiin lasten osalta heräsin itse karmeaan kurkkukipuun ja nyt kolmantena päivänä tuosta on saatu kaveriksi vuolas nuha. Lienee sanomattakin selvää että juoksemaan en ole tällä viikolla liiemmin päässyt ja kaikki juhannuksen varaan laskettu toivo viime hetken onnistuneista treeneistä valui sormien välistä kun itse sain tämän kesäflunssan riesakseni. Sillä vain tyhmä treenaa flunssassa, niin se on.

Jokaisen juoksutapahtumaan ilmoittautuneen painajainen! Viikko kisaan jossa on tarkoitus päästää jalat vapaaksi ja juosta niin kovaa kuin sydän kestää mutta wohoo..  Miten mun käy nyt? Onhan tässä viikko vielä aikaa mutta voiko viikossa toipua täysin sitkeästä taudista? Nenäliinojen kulutus ei ole mitään vähäistä jos suoraan puhutaan.

Ehkä toivoa on päästä kuitenkin juoksemaan vaikka suunniteltu ”raastojuoksu”  saattaa jäädä välistä? Ehkä pääsen kuitenkin höntsäilemään ja nauttimaan kisatunnelmasta? Peruskunto kun on hyvä niin ei pieni tauko sitä heti lannista mutta lannistaako se vauhtikestävyyttä? Nyt saa heittää faktoja tiskiin! 😊

Mukavaa juhannusviikonloppua kaikille! 😊 Hukkumistilastot näyttää onneksi tänä vuonna pieniltä! 😊

Kikatusta parvekkeen ovella.

Sisaruus. Elämän rikkaus jota arvostan enemmän ja enemmän nyt kun saan seurata lasteni sisarussuhteen kehittymistä.

Olin eilen keittiössä laittamassa ruokaa kun olohuoneesta parvekkeen ovelta alkoi kuulua ihanaa ääntä. Meidän Lilja on kova tyttö jo menemään eikä hän jaksa seurata äitin touhuja kovin pitkään. Isoveli on paljon mielenkiintoisempi. Tuo ääni oli kikatusta, kiherrystä. Kahden pienen lapsen naurua joka syntyi kun heillä heillä oli hyvä yhteinen leikki käynnissä. Esikoinen kurkkasi kynnyksen takaa ja sai siskon nauramaan. Yksinkertaisuudessaan hauskin leikki ikinä jos siskolta kysytään.

Salakuvaaja ;). Joo tuo pyykkiteline kuuluu sisustukseen :D

Tuo ihana kikatus herätti muiston mun lapsuudesta jonka olin unohtanut. Mulla on viisi vuotta nuorempi sisko jonka kanssa meillä oli yhteinen huone lapsena. En nyt tarkkaan muista minkä ikäisiä oltiin mutta ehkä jotain 5-12-vuotiaita ja meillä oli hauska yhteinen leikki jota leikittiin yhdessä. Leikin nimi oli Veltto Virtanen. Siinä vuorotellen toinen makasi lattialla ”spagettina” ja toisen piti saada Veltto ylös lattialta :D.. Arvaatteko kumpi voitti tuon leikin aina ;). Mutta hauskaa meillä oli jokaikinen kerta kun sitä leikittiin.

Kun kuopus oli vielä mahassa niin esikoinen odotti vauvan syntymää kovasti. Jutteli kuinka opettaa tämän kävelemään ja juoksemaan ja että miten autoilla leikitään. Kun vauva syntyi niin se olikin esikoisen mielestä tyhmin asia maailmassa ja viime syksyyn ja alkuvuoteen omat vaikeutensa toi se ettei veli oikein hyväksynyt vauvan taloon tuloa. Ei riitä yksi tai kaksi kertaa siihen että olen kokenut oloni huonoksi äidiksi ja riittämättömäksi kun toisella on paha olla ja on toivonut siskonsa heitettävän roskiin tai menevän avaruuteen.

Mutta nyt vihdoin homma alkaa sujua jo paremmin ja vaikka ärsytyksiä vieläkin tulee niin ne on sellaisia normaaleja sisaruuteen kuuluvia tavaroiden käsistä viemisiä jne.

Piiloleikkiä. Oli tosi vaikea löytää heidät!

Tuo eilinen kikatus parvekkeen ovella oli mun korviin lottovoitto. Ääni joka sai mut tirauttamaan pari onnen kyyneltä. Mulle itselleni mun sisko on tosi tärkeä vaikka meilläkin on ollut joskus kuprumme. Varsinkin nyt aikuisena osaan arvostaa sitä mitä meillä on. Toivon että omat lapseni saavat myös toisistaan tukea iän lisääntyessä ja että näitä ihania kikatteluja tulee vielä paljon lisää <3