Se viimeinen. On aika sanoa hei hei ja hyvästi.

Moikka pitkästä aikaa. Tämän postauksen kirjoittamisen aloittaminen onkin ollut yllättävän vaikeaa vaikka ihan hyvillä mielin tämän teen ja tietoisella päätöksellä että elämän muut prioriteetit vie nyt enemmän aikaa ja kuin vahvistuksena myös fitfashionin sulkeutuminen tekee tämän lopulliseksi. Fitfashion siis lopetetaan ja osa blogeista siirtyy Terve.fi – sivustolle ja osan blogitiet tällä kanavalla loppuivat ja minä olen yksi heistä. Olin jo itsekin tosiaan päättänyt blogin lopettaa joten mitään sen kummempaa draamaa ei onneksi ole :D.

Bloggailua olenkin ehtinyt harrastamaan uaeamman vuoden. Jo keväästä 2013 ja vuosiin on mahtunut paljon kaikkea. Olen ehtinyt olla muutamassakin eri yhteisösssä, päässyt tapaamaan mahtavia ihmisiä ja tekemään mahtavia yhteistyökumppanien juttuja. Ehdin jo kerran lopettaa ja aloittaa uudelleen ja nyt kulunut vuosi on taas ollut melko hiipuvatahtista kirjoittelua.

Nyt olen kolmatta viikkoa päätoiminen fysioterapeutti – opiskelija enkä voisi olla enempää oikeassa paikassa <3. Olen päässyt opettelemaan uutta kieltä latinaa, olen saanut tutustua isoon joukkoon uusia ihnisiä ja saanut opetella kuinka minä opin oppimaan. Niin paljon kaikkea uutta kerrallaan ja vielä niin paljon kaikkea uutta tulossa matkan varrella.

 

Elämä on tässä ja nyt. Ruuhkavuosia, opiskelua,ihmissuhteita ja juoksun ja treenien johonkin väliin mahduttamista. Tasapainon löytämistä. Mutta tärkeintä on että tämä on se mitä mä nyt haluan ja mitä mä nyt osaan. Haluan sanoa siis kiitos kuluneista vuosista jotka te jotkut ootte viettäneet blogin ja mun mukana. Kiitos teille joihin olen saanut tutustua. Kiitos teille jotka olette käyneet kommentoimassa ja eläneet mukana. Kiitos.

Maraton jonka juoksin maaliin hymyillen

Maratonista on aikaa nyt neljä päivää ja alan pikkuhiljaa laskeutua pilvistä maanpinnalle. Lauantain Paavo Nurmi Marathon ylitti odotukseni , tai kai minä ne itse ylitin mutta kaikki sujui nappiin!

Tästä lienee tulee pitkä postaus joten ota mukava asento 😃.

Koko maratonviikko meni lievässä jännityksessä tankkaillen hiilareita ja loppuviikkoa kohden aloinkin muistuttaa jo etäisesti itseäni raskausviikolla 30 kun vatsa oli turpea ja olo ähkyinen. Irtokarkkien voimalla maratonille, ruokaa en saanut millään alas tarvittavia määriä. Hups. Perjantaina polkaisin kaupunginteatterille josta sain numeron ja kisapaidan ja loppupäivä meni perheen kanssa puuhaillessa. Joskin aloin olla jo todella jännittynyt ja epävarma koko kunnostani. Vähän teki mieli perua vielä koko homma :D.

Olin kuitenkin päättäväinen ja lauantaina lähdettiin aamulla koko perhe kohti kisa-aluetta. Ensin kisapäivän nimittäin starttasi ensimmäinen laatuaan oleva minimaraton johon meidänkin lapset osallistuivat intoa puhkuen! Oli jotenkin niin liikuttavaa miten hienosti eri-ikäiset lapset minimaratonin ottivat haltuunsa vaikkakin ehkä pieni jaottelu ikäryhmittäin olisi ollut paikallaan sillä pienemmät jäivät vähän isompien jalkoihin. Meidänkin lapset jaksoivat tosi hienosti mitä nyt matkan varrella olevat kannustajien koirat vähän veivät kuopuksen huomion. Minkä sille mahtaa kun on niin eläinrakas :D.

😍

Kun lasten juoksu oli ohi niin sanoin perheelle heipat ja lähdin etsimään juoksuseuraani Maria joka oli luvannut lähteä mun henkilökohtaiseksi jänikseksi reitille. Kävin vielä pakolliset vessakäynnit ja sitten siirryimme omaan lähtökarsinaamme jotka olikin tänä vuonna jaoteltuna erikseen puolikkaan juoksijoille ja kokonaisen juoksijoille. Meidän puolella oli huomattavasti enemmän tilaa. Sovittiin Marin kanssa että lähdetään tavoittelemaan 5,50min kilsoja joilla olisi tähdätty 4.10 loppuaikaan eli mulle uuteen enkkaan. Pian se lähtölaukaus jo kajahtikin ja päästiin matkaan. Ilma oli aika lämmin ja niinpä otin heti lähtöön juomapullon käteen niin oli helposti saatavilla. Ensimmäiset kilometrit oli pitkälti juoksuvauhdin hakemista ja mentiin välillä vähän kovempaa ja sitten tasailtiin. Uusittu reitti oli mun mielestä tosi kiva kun saatiin mennä tasaista jokirantaa ja kannustajia oli paljon.

Juuri ennen lähtöä.

Jokirannasta juostiin tutusti satama-alueen kautta Ruissaloon ja sieltä takaisin keskustaan. Ensimmäinen puolimaraton meni todella kevyesti ja sanoinkin Marille että miten tämä nyt näin helposti sujuu :D. Meillä oli aika hyvä taktiikka juoda jokatoisella pisteellä urheilujuomaa ja ottaa joka toisella geeli ja vettä sekä lisäksi joka pisteellä heitimme mukilliset vettä päähän joka kyllä oli paras keksintö ikinä sillä olo ei käynyt missään kohtaa tukalan kuumaksi. Olen tehnyt samaa aiemmissakin kisoissa mutta en joka pisteellä :).

Ensimmäinen puolikas sujui aikaan 2,02 jos en Ihan väärin muista ja jatkoimme matkaa uutta reittiä seuraten kohti telakkarantaa joka osoittautuikin hyvin tuuliseksi ja ärsyttäväksi suoraksi ja kaverin läsnäolon merkitys korostui entisestään. Mitään seinää ei varsinaisesti tullut vastaan mutta se vastatuuli riepoi mieltä. Olin laittanut oman pullon 21,6km huoltopisteelle joka oli taas fiksu veto sillä jano alkoi olla kova useammin.

Kun telakkaranta ja korppoolaismäki oli selvitty päästiin taas jokirannan kautta lyhyemmälle Ruissalon kierrokselle jossa pitkät loivat nousut alkoivat jo tuntua jaloissa mutta hienosti me jaksoimme pitää vauhtia yllä ja niistäkin selvittiin. Noin 33km kohdalla Ruissalon hiekkatiesuoralla huomasin että nyt alkaa tehdä tiukkaa ja jos olisin ollut yksin olisi vauhti ehkä hidastunut. Kehotin Maria menemään omia menojaan mikäli haluaa kiristää tahtia mutta hän jäi edelleen siihen enkä mä sitten halunnut jäädä yksin ja päätin roikkua perässä.

Kilometrit 37-41 olivat ne pisimmät. Jaottelin nuo kilsan pätkiin ja puhuin itseäni eteenpäin. Mielenlujuus hyppäsi päärooliin ja jalat seurasivat perässä. Iso apu henkisesti oli perheeni joka oli kannustamassa 40,5 kilometrin kohdalla ja erityisesti esikoisemme kovaan ääneen huutama ” Äitiiii mä söin jo mun tikkarin”- lause sai mut nauramaan 😃.

Loppusuoralla Tuomiokirkkosillalta maaliin saimme taas vastatuulen kaveriksemme. Viimeiset 300m Mari käski mun ottaa loppukirin ja minähän otin. Niin kovaa kuin lähti. Juoksin maaliin melkein itkien, nauraen ja hymyillen. Uusi ennätys!! 

Nettoaika 4,05,51 ja brutto hiukan päälle 4,06.. Entinen enkka oli 4,11,29 kolmen vuoden takaa. En millään uskonut aikaani😄. Olin oman sarjani 15 :). Iso kiitos Marille joka veti mut vaikean hetken yli. Kiitos Paavo Nurmi Marathonille huikeasta tapahtumasta ja kiitos Suunnolle kun pääsin mukaan lähettilääksi. 

Uusi finisher-paita olikin tyylikäs valkoinen joka pääsee varmasti käyttöön kun taas treenien pariin palailen. Palautuminen on ollut nopeaa ja jalat tuntuivat jo eilen ihan normaaleilta mutta koitan malttaa vielä mieleni ja palaan juoksun pariin vasta ensi viikolla. Sillävälin on hyvä suunnitella loppuvuodelle vielä jotain kisaa koska jäihän tästä vähän maratonnälkä 😉